Aurinko killottaa pihapuihin. Pakkanen puristaa sisälle. Onneksi eilen kävin salilla, pakkasen sylissä silloinkin, joten nyt ei tarvitse. Relaan.
Sisar soittaa. Toinenkin varmaan kohta. On ihanaa, että he vielä ovat. Lisäksi lapset ja lapsenlapset. Voiko enempää enää pyytääkään?
Olen kiitollisuuteen kääriytynyt yksinäisyys.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
LUETUIMMAT
-
Huh, olen näköjään pujahtanut jostain käsittämättömästä raosta TWOO -nimiselle sivustolle, koska yllättäen sähköpostiini rupesi ilmestymä... -
Loskaista on, jalat kastuvat. Illalla Pinjuska kääriytyy mummiin, käy masun päällä rauhoittumassa, sitten linnoittautuu kainaloon. ... -
Hyvää Joulua! :) ”Teille on syntynnä Vappaottaja”, eli Luukkoan jouluevankeljumi kaenuulaesittaen: Siihe aekaan Aokusti-keisari anto me...
-
Mummi oli nostelemassa karjalanpiirakoita pöydälle, kun hän kuuli auton kaartavan pihaan. Hän meni ovelle. Kun se aukesi, takana seisoi ma...
-
Mökkimatkalla aikaudun Iihin , jossa asuin noin 34 vuotta sitten. Ihmettelen ja loksauttelen leukojani tuon tuostakin, sillä kovin palj... -
--> Tämänkertaisen Rokualle tulon syyksi paljastukoon nyt se, että kahdestaan halusimme juhlistaa päivää, jolloin tulee vierähtänee...
-
Kävimmepä sunnuntaina vaihteeksi ihailemassa Suomussalmelle perustetun Teatteri Retikan perushahmoa Eero Schroderusta . Tällä kertaa hän esi...
-
Renkaat humisevat vaimeasti, kun tie ahmii autoa. Puristan rattia ja koetan karistaa mielestäni siellä pörrääviä ajatuksia, mutta ne ilkkuva...
-
Tänään muuten tsekkasin uuden liikuntakeskuksen, ISOHOO n. Siinä aiemmassa, LadyLine ssä oli kyllä mukavaa, iloista ja hyrsyävää juuri s...
2 kommenttia:
Tuttu tunne, tuttua on myös yksinäisyyden kokeminen.
<3
Lähetä kommentti