Se
jähmetti koleudellaan.
Ensin
hämmästyin,
sitten
petyin -
ja
jotain särkyi.
Olin
uskonut, toivonut ja luottanut,
ehdottomasti.
Olin
halunnut sulkea silmäni,
vaientaa
tuntosarveni,
mutta
yksi ainoa huomio teki yritykseni tyhjiksi.
Silmiltäni
putosivat suojelevat verhot,
tuntosarveni
puhkaisivat uskon panssarin
ja
sydämeni jäi yksin.
Hyytävään
kylmyyteen.
Jäätyessään
se rasahteli hiljaa,
säröillen,
mutta
uusi, vahvempi jää liimasi halkeamat
ja
rintani lyönnit vaikenivat.
Sykkivän
sydämen valtasi jäälohkare.
Tunteeton,
sulamaton,
kova.
Tunteva,
herkkä, lämmin sydämeni
ajelehtii
nyt
avaruuden
kohisevien virtojen kyyneleissä.
Unohdettuna,
murskattuna,
sirpaleiksi
särjettynä.
9 kommenttia:
Olkoon tämä viimeinen tämäntyyppinen blogipäivitykseni. Anteeksi, rakkaat lukijani, että olette viime aikoina joutuneet ahdistumaan kirjoituksistani.
Olen usein likiessani blogiasi, miettinyt mistä tämä rankka suru, mitä on elämääsi tullut. Ne vain on pistänyt ajattelemaan kaikkenlaista elämän kiertokulusta.
Elämä satuttaa joskus meitä kaikkia, mutta tarvitsemme näitä rankkojakin kokemuksia kehittyäksemme. Taistelin tätä tietoa vastaan aikani, mutta kun viimein suostuin uskomaan tuon, minun on nyt helpompi palata ruotuun. Nämä kirjoitukset auttoivat purkamaan tuskaani, mutta eihän niillä ole oikeutta rangaista loputtomiin heitä, jotka niitä joutuvat lukemaan. Ahdistus aiheuttaa ahdistusta. Olen pahoillani. <3
En koe, että kirjoituksesi rankaisisivat meitä blogisi lukijoita. Ja eihän blogiasi ole
kenenkään pakko lukea; ihan vapaaehtoista se on ainakin minulle
ollut. Kirjoita Sinä edelleenkin niin kuin Sinusta tuntuu, kyllä me
kestämme tuskallisetkin vuodatuksesi! AZ
Kiitos, AZ! Niinhän minäkin ajattelin, ettei kenenkään ole pakko lukea, mutta... Haluan kaikkien poistuvan sivultani hyvillä mielin.
Hei Sylviira! Tälläistä elämä on, kyllä on oikein kirjoittaa juuri niin kuin tuntee. Luulempa että moni lukija löytää itsestään samoja sirpaleeksi menneitä elämän jaksoja. Minä ainakin, en ahdistu mutta ajattelen sinua ystäväni lämmöllä ja toivon uutta ja iloisempaa aikaa..Ken ei surun hetkeä tunne, ei osaa ilostakaan nauttia
Ei mitään anteeksi pyyntöä Sylviira, kauniisti kirjoitettu ja luulin että kirjoitit omasta sydämestäni, mutta taisitkin kirjoittaa omastasi:)
Näinhän se on, vahvasti tunteva tietää ainakin elävänsä. Kyllä ne ilonkin hetket vielä koittavat. Kiitos.
Kauniisti sanottu. Kiitos. :)
Lähetä kommentti