lauantai 26. tammikuuta 2013

SIRPALEIKSI SÄRJETTY

Sisääni puhalsi viileä tuuli. 
Se jähmetti koleudellaan. 

Ensin hämmästyin, 
sitten petyin - 
ja jotain särkyi. 

Olin uskonut, toivonut ja luottanut, 
ehdottomasti. 
Olin halunnut sulkea silmäni, 
vaientaa tuntosarveni, 
mutta yksi ainoa huomio teki yritykseni tyhjiksi. 

Silmiltäni putosivat suojelevat verhot, 
tuntosarveni puhkaisivat uskon panssarin 
ja sydämeni jäi yksin. 

Hyytävään kylmyyteen. 

Jäätyessään se rasahteli hiljaa, 
säröillen, 
mutta uusi, vahvempi jää liimasi halkeamat 
ja rintani lyönnit vaikenivat. 

Sykkivän sydämen valtasi jäälohkare. 
Tunteeton, 
sulamaton, 
kova. 

Tunteva, herkkä, lämmin sydämeni 
ajelehtii nyt 
avaruuden kohisevien virtojen kyyneleissä. 

Unohdettuna, 
murskattuna, 
sirpaleiksi särjettynä. 

9 kommenttia:

Sylviira kirjoitti...

Olkoon tämä viimeinen tämäntyyppinen blogipäivitykseni. Anteeksi, rakkaat lukijani, että olette viime aikoina joutuneet ahdistumaan kirjoituksistani.

mummeli kirjoitti...

Olen usein likiessani blogiasi, miettinyt mistä tämä rankka suru, mitä on elämääsi tullut. Ne vain on pistänyt ajattelemaan kaikkenlaista elämän kiertokulusta.

Sylviira kirjoitti...

Elämä satuttaa joskus meitä kaikkia, mutta tarvitsemme näitä rankkojakin kokemuksia kehittyäksemme. Taistelin tätä tietoa vastaan aikani, mutta kun viimein suostuin uskomaan tuon, minun on nyt helpompi palata ruotuun. Nämä kirjoitukset auttoivat purkamaan tuskaani, mutta eihän niillä ole oikeutta rangaista loputtomiin heitä, jotka niitä joutuvat lukemaan. Ahdistus aiheuttaa ahdistusta. Olen pahoillani. <3

Anonyymi kirjoitti...

En koe, että kirjoituksesi rankaisisivat meitä blogisi lukijoita. Ja eihän blogiasi ole
kenenkään pakko lukea; ihan vapaaehtoista se on ainakin minulle
ollut. Kirjoita Sinä edelleenkin niin kuin Sinusta tuntuu, kyllä me
kestämme tuskallisetkin vuodatuksesi! AZ

Sylviira kirjoitti...

Kiitos, AZ! Niinhän minäkin ajattelin, ettei kenenkään ole pakko lukea, mutta... Haluan kaikkien poistuvan sivultani hyvillä mielin.

aikatherine kirjoitti...

Hei Sylviira! Tälläistä elämä on, kyllä on oikein kirjoittaa juuri niin kuin tuntee. Luulempa että moni lukija löytää itsestään samoja sirpaleeksi menneitä elämän jaksoja. Minä ainakin, en ahdistu mutta ajattelen sinua ystäväni lämmöllä ja toivon uutta ja iloisempaa aikaa..Ken ei surun hetkeä tunne, ei osaa ilostakaan nauttia

Irja Viirret kirjoitti...

Ei mitään anteeksi pyyntöä Sylviira, kauniisti kirjoitettu ja luulin että kirjoitit omasta sydämestäni, mutta taisitkin kirjoittaa omastasi:)

Sylviira kirjoitti...

Näinhän se on, vahvasti tunteva tietää ainakin elävänsä. Kyllä ne ilonkin hetket vielä koittavat. Kiitos.

Sylviira kirjoitti...

Kauniisti sanottu. Kiitos. :)

LUETUIMMAT