lauantai 5. tammikuuta 2013

PAKOON?

Juoksen, juoksen, juoksen... Ahdistusta pakoon juoksen. 
En vain pysty karistamaan sitä kannoiltani. 
Siellä se sinnikkäästi riekkuu, ihan kintereillä, näykkii kantapäitä, niskaa, päätä, sydäntä.

Kymmenen minuutin karkureissu tuo jo pienoisen hien, mutta jatkan, kunnes jalat sanovat että nyt riittää, muuten tulee ihan toppi
ja minun on toteltava.

Telineissä saavat lihakset kyytiä, silti ajatukseni pyörivät aina vaan niissä samoissa ja sydämeni käpristelee. 
Tuskainen huuto kumisuttaa rintaani, pyrkii kaiken aikaa huulilleni, mutta nielen sen aina ja aina vaan takaisin, tungen sen sydämeni unohduksen komeroon ja läimäsen salpojen taakse. 
Silti se rymistelee siellä, takoo seiniä, jytisyttää ovea. 
Ravisuttaa koko laitosta. 
Vielä toistaiseksi salpa pitää sen piilossaan, saa nähdä, koska liitokset pettävät ja kammiot täyttyvät. 
Ja maailma...

Poreallas kuohuu ja kuplii väsyneen kehoni ympärillä. 
Survon piinani pistävät tikarit sen pyörteileviin poreisiin, mutta sekään ei auta; piikit palaavat kurittamaan. 

Uupumispiste löytyy viimein uima-altaasta 
ja verkkaisesti palaan asuntooni. 
Vieraat kadut ovat muuttuneet nyt jo kutakuinkin tutuiksi; olenhan kuukausia sahannut niitä ees ja taas, ajatuksia paeten.

Kuuntelen hiljaisuutta. Miten se soikaan!

2 kommenttia:

Mustaleski kirjoitti...

Tämä oli pysättävä juttu. Toivon parempaa, levollisempaa ja valoisampaa aikaa koko sydämestäni Sinulle. Ehkä ajatuksesi kesyyntyvät kevään myötä ja pääset Sinuksi niiden kanssa, oman Via Dolorosani juosseena ymmärrän silti, ettei helppoa tietä ole tiedossakaan...

Sylviira kirjoitti...

Kiitos, Mustaleski! Sydämestäni toivon sitä minäkin. Ajatusteni kesyyntymistä, voimieni karttumista, luontaisen iloisuuteni ja huumorintajuni palaamista. Onneksi nyt jo kirjoitan, ainakin jotain, kirjoittaminenhan on aina terapoinut, vetänyt pinnalle. Elämänkoulu ei koskaan ole helppo.

LUETUIMMAT