MUORIN RENTO ILMALENTO

Pukki tutkii alinomaa Muorinsa kannettavaa,
jotain epäilyttävääkö siitä löytää haluaa?
Samoin on käynyt puhelimen ja tietokoneenkin -
puhelinsalaisuus lie jäänyt unohduksiin?

Epäilleekö Muorista tuo ihan sitä samaa,
mitä itse tekee tai tehdä haluaa -
pulkkailee siis taivahalla salaa? 🤓

- Mikä tämä on? sohvalta kilahtaa
ja Muorin naurahdettava on vähän niin kuin salaa -
kas viestin nettiryhmän joulumuorien ja -ukkojen
on ylläpitäjä taas kirjoitellut ihan höperöisen.

Muoririepu runoilleen miehistä näkökulmaa
häneltä oli pyytänyt, ett' miten soinnut rimmaa,
kosk' eräs joulumuori oli ehdottanut sitä
eikä Muorin oma Pukki halunnut vaivautua.

Kun ääni tulostimen viimein vaimentuu,
niin yllättäen Muorin päähän taifuuni tarttuu,
ja kärjill' tonttuvarpaitten hän kipittää pyörien...

Työpajan sohva lähestyy rennosti ilmateitä.
Se hoksauttaa Muorin yrittämään ilmaveiviä,
ihan pikkiriikkistä - sentin, kahden kokoista,
ettei rintakehä eikä pää sais' osumaa
eikä pikkutontuille tulisi paikkaa kamalaa…

Jysähdys lattiaan – vain ranne nyrjähtää
ja Muori koko lennosta mustelmin selviää.

Muori on kovin ymmällään, sekaisin, shokissa.
Oliko hän juuri ollut keskellä trombia?

Läheiset muoriystävät on vienyt ajanvirta,
niinpä Muorin itse oli itsensä nostettava.
Sen verran kuitenkin hän täristen tokenee,
ett' petaa vuoteen Tonttulansa takkahuoneeseen.

Eipä Muori juuri nyt muuhunkaan kykene -
siis nuku, Muori, nuku, nuku ja lepäile!

HYVÄÄ JOULUA! 😍

Hiippalakki vilahti,

koht’ ovikello kilahti.

Pukki työntyi eteiseen

höpisten siin’ itsekseen:

”Taitaa olla mummi vaan

kaipaamassa omiaan.

Pistänpä sill’ suukkosen

kera tuhdin halauksen.”

Mummi riemust’ kiljaisi,

yllättäväst’ eleest’ riemuitsi,

vaan silloin pukki häippäsi

sulkien oven tiiviisti.

Nyt mummi hiukan hämillään

ikkunan pieleen kipittää,

tuijottaa iltaan hämärään

jokseenkin päästä pyörällään.

PIENEN LINTUSEN IKÄVÄ

Kaiuttimessa rouskuttaa poni porkkanoita, hirnahtaa välillä hoitajansa sylissä. Pupu ei puhu, ei pukahda; se on juuri nukahtanut emäntänsä helliviin käsiin ja aikuiset saavat määräyksen puhua hiljaa, etteivät häiritsisi pienen unta.

Joulupukki on kuulemma päässyt käväisemään Kainuunkin maisemissa, pakkasesta huolimatta. Hänen kanssaan on juteltu, sylissään istuttu ja laulettu. Pakettien salaperäiset kätköt paljastettu. Mummin ja enon kanssa ei kauaa tuhlata aikaa kuulumisiin, sillä hommia on paljon ja ilta ehtii...

Vieraan kaupungin pihoilla lepattavat lumilyhdyt. Mummin sydämessä lepattaa pienen lintusen ikävä kotiin.

On joulu. Erilainen. Kuitenkin perinteinen, osittain, sillä jonnekin tuonne tummaviittaiseen yöhön syttyy juuri uusi tähti. Mummin sydämessä se sammui, sieltä se sinne lähti. Joulun Tähti.

JOULU, MINUN JOULUNI

Joulu, minun jouluni... 

Kuusi kasvakoon vapaasti metsässään, 

tontut hiippoineen kurkkikoot nurkistaan, 

pukki turkissaan mellastakoon tunturissaan 

ynnä tip tapit kontatkoot lumisia polkujaan. 

Kunhan vain sydämeni, 

se laajennettu, 

antaisi minun rauhoittua, 

sallisi ymmärrykseni nauttia hiljaisuudesta, 

vähäeleisyydestä 

sekä rauhasta. 

Tietoisuudesta, 

että kaikki on tässä - 

vain ajatuksen päässä.

ONKO TEIDÄN TALON ALLA KARHUJA?

Skype hälyttää. Näytössä vilahtaa kaksi valkoista viirua, sitten ne katoavat, kun kyseisten hiuspörröjen omistajien pitää puikauttaa mutka sohvan takana. Naurunkikatus ja töminä vain kiirivät.

- Pinjalla on jotain kysyttävää. Äidin ääni työntyy kiherrysten keskelle.

Ruutuun ilmestyy kaksi sinistä silmää. - Onko siellä teidän talon alla karhuja?

Mummi ja ukki eivät ensin löydä sanoja. Naurattaa.

- Ei niitä ainakaan me olla nähty, tokenee ukki sitten. – Mistäpä tuon tietää, vaikka olisikin…

Äiti selittää, että lasten kanssa oli tullut puhetta siitä, miten mummolan mökin ympäristössä kulkee karhujakin silloin tällöin ja olihan se varmistus saatava siihen, olisiko niitä mahdollisesti itse mummolassakin.

- Meidänpä ikkunasta kurkisteli tonttu, minä näin! kuuluu sitten riemukas ääni. Balettipuku pyörähtää hetken näkyvillä, heti perään toinenkin, muuta ei näy, vain liuhahtavia vaaleita suortuvia, ikiliikkuvia.

- Sieltähän ne kurkistelevat, tähän aikaan varsinkin, mummi tuumaa. Hänhän tietää, että kyllähän ne tontut ikkunan kuin ikkunan taakse pääsevät, vaikkapa neljänteenkin kerrokseen.

- Kyllä meidänkin talon ympärillä pyörii niitä yhtenään, hän sitten paljastaa. - Hiippalakit vain huiskahtelevat.

- Mitä te ootte toivoneet joulupukilta? Ukki yrittää udella mahdollisia lahjatoiveita.

- Se on salaisuus! kajahtaa Pepiltä vastaukseksi. - Ei sitä saa sanoa!

Mummi yrittää: - Kyllä sen voi sanoa. Mistä se pukki muuten tietää tuoda, jos ei kerro?

- Ei saa sanoa, salaisuuksia ei kerrota! Peppi vahvistaa ja asettaa kätensä näytölle estääkseen Pinjaa ihailemasta siinä itseään.

Pinja tuijottaa kuvaansa, moikkailee ja pussailee sitä.

- Me tullaan sitten jouluna sinne teille!

- Tervetuloa! Ollaan varattu jo MLL:stä teille turvaistuimet autoon.

Näyttö pimenee ja yhteys katkeaa. Lasten tietokoneen akusta loppuu virta. Mummi astelee keittiöön, ottaa kaapista muumimuotit, ihailee niitä hetken ja nyökkää sitten päättäväisesti; piparkakkujen leipominen siirtyisi lasten kanssa yhdessä nautittavien asioiden joukkoon.

SINÄ KULJET VIERELLÄNI...

Äidin syntymäpäivä. Hän täyttäisi 94. Kynttilää poltan.
Ikävää pukkaa, vaikka ainahan se tuolla taustalla pysyttelee, kaipaus, mutta erityisesti näinä päivinä, joihin liittyy jotain erityistä. Hän lähti 7 vuotta sitten.

Lumitöihinkin pääsin, ihan omasta halusta, että saisin siemailla raikasta ilmaa, kiskoa happea. Tuntui olevan jo kerrassaan vähissä, se happi. Lumoavaa ympäristöä tietysti mieluusti muutenkin katselee, kun luonto on pukeutunut juhlavaan, puhtaaseen valkoiseen. Kuulasta, levollista...

Hän laitteli jouluvaloja, vaikkei joulu vielä ole lähelläkään, mutta kun pyysin. Minusta valot eivät kuulu pelkkään jouluun, vaan koko pimeään talviaikaan; kyllähän mielikin virkistyy, kun pimeys katoaa.

Nyt käppäilemään, Hän tuossa vieressä jo kovinkin oottelee.

Äitiä ajatellen...