Satuinpa tässä tammikuun viimeisen päivän aamuna ihan vahingossa avaamaan telkkarin ja huomasin tuijottavani Sofi Oksasen kuulaisiin kasvoihin ja huuliin, joilta ryöppysi tasaisen viileästi englanninkielistä puhetta Suomesta ja suomalaisista.
Hän keskusteli haastattelijan kanssa maamme väkivaltaisuudesta, mainiten, miten suomalaiselle naiselle on oma koti vaarallisin paikka ja että vaikka hänen miehensä syyllistyisi toistuviin vaimonsa pahoinpitelyihin, hän välttyy rangaistuksilta, mikäli hänellä on hyvä työpaikka.
Jo tuossa vaiheessa karvani pörhistyivät; kuin Suomen laki ei muka olisi samanlainen kaikille! Itsetietoisesti hän jatkoi, että varsinaisia kotirouviahan meillä ei enää ole, mutta työttömiä kyllä. On kuulemma häpeä olla kotirouva... Oijoijoijoi…
Vielä hän paljasti, että sininen lenkki on kansallismakkaramme, jonka kanssa juodaan kaljaa, etenkin Karjalaa ja sitähän täällä juodaan saunassa koko ajan, sillä ilman kaljaa ei tehdä mitään… Aika pitkällehän tuossa tietenkin on totuutta mukana, mutta että tietoisesti ulkomaille haluaa kotimaastaan tuollaista kuvaa jakaa...?
Ruokapöydässä haastattelija tuijotti Sofiin lumoutuneena, vaikka välillä olin näkevinäni hänen kasvoillaan ilmeen kuin hän ei oikein olisi varma, voisiko noita kylmänviileitä sanoja uskoa, joita hänen korvansa sieppasivat…
Treenaaminenkin on Sofin mielestä tavallaan uusi pakko, sillä ”jos et treenaa, olet jotenkin huono ihminen”. Haastattelijan tiedustellessa, onko Sofi itse kärsinyt syömishäiriöstä, koska hän käsittelee sitä kirjoituksissaan, kirjailija vastasi topakasti, että on kyllä, muttei halua puhua siitä, sillä hän on kyllästynyt toimittajien kyselyihin, kiitos vain. Ja haastattelija perääntyi oitis.
”Mitä ajattelet Suomesta?” kysyttiin seuraavaksi. Vastaus tulee kuin siltä paljon puhutulta apteekin hyllyltä: Sofi ei rakasta itse Suomea sinänsä, mutta hän on kylläkin rakastunut kotikaupunkiinsa Helsinkiin, koska siellä on helppo kävellä ja se on turvallinen pääkaupunki ja nykyisin sieltä saa hyvää ruokaakin! (Jotain hyvää siis kuitenkin!) Mutta Suomesta sinänsä hän ei voi sanoa mitään hyvää (painottaa vielä, että koska ei siis rakasta sitä) eikä muilla mailla hänen mielestään ole mitään Suomelta opittavaa, sillä eihän hän voi sanoa, että ulkomaalaisten pitäisi oppia väkivaltaa. Tässä kohtaa hän naurahtaa, rikkoo ilmeettömän naamionsa. "Olen pahoillani. Toivon, että Suomi pystyy kohtaamaan menneisyytensä hieman paremmin kuin tähän asti. Suomettuminen on vieläkin kuuma peruna.” Aiemmin hän on maininnutkin, että suomettuminen on hänen mielestään uudenlaista venäläistymistä, poliitikothan ottavat liikaa huomioon virallisen Venäjän mielipiteen... jne.
Ei rakasta Suomea? Pakko nyt kyllä kysyä, miksi tämä neito siis asuu yhä täällä? Ja miksi hän haluaa liata kotipesäänsä? Korostaakseen omaa etevyyttään, tärkeyttään, ylemmyyttään? Vaikea ymmärtää...
Vai voisiko hän yksinkertaisesti olla vain kuoren päälleen kasvattanut pieni yksinäinen?
