tiistai 15. tammikuuta 2013

SAPELIHAMMASMUMMI

Kadulla narskaa.
Mummin jalkineiden jääpiikit kirahtelevat kaupungille kiirehtiessä. 
Ukki taluttaa Peppiä, Pinja on takertunut mummin käteen. 
Viimoilee hiukan, silti tytöt eivät valita. 

Eivät he valittaneet silloinkaan kun lumipyräkkäpäivien aikoihin matkattiin mummin kotiin neljä tuntia. 
Ensin odoteltiin ratikkaa turhaan, sitten bussikaan ei enää ilmestynyt eikä taksia saatu kiinni, joten lopulta oli turvauduttava omiin töppösiin ja niinhän matka vihdoinkin taittui. 
Jotenkuten. Viimassa ja lumimyräkässä tuppuroiden, myöhästelevässä ja hitailevassa junassa könyten ja kikatellen ja loppumatka taksissa rellotellen, mummi kun ei raaskinut enää pikkuisia kumppaneitaan puolen tunnin kävelyrääkkiin työntää.

Illalla Pinja puskee keskeen, kiilautuu ukin ja mummin väliin hurjasti huitoen ja potkien. 
Mummi nauraa. - Hei, meille näyttää syntyvän lapsi! 
Naurunremakka houkuttelee Pepin paikalle.
Hänkin tahtoo samaan mytäkkään.

Mummi kellottaa lasten keskellä, kääntyy viimein Pepin puoleen, koska tämä on saanut olla vieressä vähemmän aikaa. 
Pinja imee mummin sormea, mummi estelee, näykkäisee lopulta hampaillaan lapsen olkapäästä kevyesti.
- Onko mummi sapelihammastiikeri nyt? kysyy. 
- Ei kun sapelihammasmummi...

Pinja inisee. - Mummi! Käänny minuun päin! 
- Ukki on siinä, hän silittää sinua,
nyt on Pepin vuoro olla mummin halissa. 
Mutta uhmamieli liimautuu selkään, loukkaantuu, vaikka mummi viimein kääntyy selälleen ollakseen tasapuolinen. 
Lapsi nousee istumaan. Mököttää.
- Meen äidin viereen, tuiskahtaa lopulta, sieppaa tyynynsä ja häippäsee.

Mummi valvoo vielä toisten uinahdettua. 
On hyvä olla, vaikka tulevaisuus repsottaakin. Silti. 
Vaivihkaa uni hiipii paikalle ja sieppaa utuiseen syliinsä.
Sapelihammasmummi nukkuu.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minusta tuntuu, että elämäsi on kääntymässä
hyvään suuntaan. Vaikka tulevaisuus vielä
repsottaisikin, hiljaa hyvä tulee. Nostavathan kuivuudesta ja ravinnon puutteesta kärsivät
kasvitkin oksansa ja lehtensä, kun niitä hieman hoidetaan...
Kaikkea hyvää Sinulle toivoo AZ

Sylviira kirjoitti...

Kiitos, AZ. Sitä samaa toivon Sinullekin, sydämeni pohjasta! <3

LUETUIMMAT