Taksi pyyhäytti meidät Kajaanin linja-autoasemalle. Siellä iloinen sydänretkiporukka jo odottelikin Kuhmosta tulevaa bussia, jossa kauimmaiset retkeläiset istuivat. Sotkamosta ja Suomussalmelta ei tällä kertaa ollut lähtijöitä, joten meitä muita kainuulaisia oli kaiken kaikkiaan 32, matkanjohtaja ja kuski mukaan luettuina.
Heti autoon astuttuamme tuli tunne, että samassa bussissa ollaan.
Vilkas puheenporina pulppuili, ihana syyskuinen aurinko valoi säteitään, joutsenet uiskentelivat lähilammessa ja suuri kurkiparvi lepuutteli koipiaan tienvierussuolla. Mieli virittyi hartaaseen odotteluun.Ristijärvellä ei pysähdytty, mutta Hyrynsalmen Seitenjärven pysäkiltä bussiin nousi vielä pariskunta, kaikesta päätellen kokeneita vaeltajia olivat. Nyt meitä oli siis kaiken kaikkiaan 34.
Puolangalta Pudasjärvelle matkatessa Jarmo, kuskimme, mainitsi, että vaikka jotkut saattavat olla eri mieltä asiasta, niin lähistöllä sijaitsevassa Housuvaarassa on Suomen keskipiste. Siis näin korkealla kartalla vasta!
Ensimmäinen kahvitauko Pudasjärven ABC:n Koillisportissa, jossa Jarmo kehotti pesemään kädet, ”kun on se sikatauti...”. ”Kyllä pestään, isä!” vastattiin ja toteltiin, kuuliaisia kun oltiin.
Lähtiessämme kohti Ranuaa Jarmo laittoi Souvarit soimaan. Tuli Lappia kuvaileva laulu – ja sen myötä Lappi avasi meille sylinsä, kaapaisi laajaan syleilyynsä ja puristi vasten sydäntään. Lapin lumo alkoi vaikuttaa...
Ranualla ruokailtiin Jussan pirtin seisovasta pöydästä ja Fazerin kaupasta ostettiin karkkia. Matkan jatkuessa päinvastaisiin suuntiin osoittavissa kylteissä luki Kajaani 258 ja Rovaniemi 79.
Jarmo on vilkasliikkeinen ja -puheinen, hauska mies. Hän kertoili siinä sompaillessaan meille viihdykkeeksi juttujaan. Eräänkin kerran hän oli ollut ryhmän kanssa Kampsuherran valtakunnassa, kun tämä poppamies oli sipaissut kunkin osallistujan poskipäähän jokaisen itse valitsemasta astiasta jotain taikamönjää ja lukenut loitsujaan. Autolle palattuaan Jarmoa oli alkanut äkkiä heikottaa, pyörryttää ja silmissä välähdellä. No, hän oli palannut takaisin sisälle, pessyt kylmällä vedellä kasvonsa ja ruvennut odottelemaan, oliko se noutaja nyt sitten todellakin tulossa. Kohta tilanne oli kuitenkin normalisoitunut ja matkaa päästy jatkamaan...
Seuraavana aamuna oli eräs mummo ihmetellyt bussissa, miten hänen ukkovarpaansa oli tönköttänyt jäykkänä koko yön, olipa ollut peräti niin pahana, ettei hän ollut pystynyt nukkumaan ja vasta silloin Jarmokin oli huomannut, että poppamieshän oli antanutkin hänelle ihan väärät tropit; hänen ja mummon mönjät olivat vaihtuneet!
No, meillähän hupia riitti... Harmi, ettei Kampsuherran valtakuntaa nyt päästy lähemmin tutkailemaan, ties mitä koiruuksia hän olisi meille juoninut.Matkanjohtajamme Seppo luki Asko Kaikusalon Tarujen tunturit -kirjasta samannimisen saagan, jossa paljastettiin, miten kirkasvetinen Kilpisjärvi ja Lapin ihana ruska olivat saaneet alkunsa. Sen mukaan syksyn ruska syntyi siitä, kun kilpakosijan ja häihin kutsumattoman Pältsan aiheuttamia jäämassoja pakenevien jättiläisten, Mallan ja Saanan, häävieraiden vaatteet takertuivat puihin ja pensaisiin, jolloin ne repeytyivät ja jäivät liehumaan pitkin tuntureiden kylkiä. Kilpisjärvi puolestaan kehittyi Saanan viereen paikoilleen jähmettyneiden Mallan ja hänen äitinsä kyynelistä.
Levillä majoituimme puoli viiden jälkeen Sirkantähteen, huoneeseen numero 310, jonka yhteydessä oli oma sauna. Huomasimme, että mokkula toimii näin pohjoisessakin, hitaasti tosin eikä jokainen sivu auennut, mutta silti, toimi kuitenkin. Päästiin vilkaisemaan sähköpostia ja muitakin vakisivustojamme.
Tunnin päästä saimme nauttia runsaasta salaattipöydästä, maistuvasta lohikeitosta, perunamuusista, poronkäristyksestä (jota en syönyt), paahdetusta lohesta, hunajalantusta ja vanukkaasta.
Ruokailun jälkeen kiiruhdimme kiertokävelylle Levin kaduille, jolloin totesimme, että keskustasta on vuosien saatossa muodostunut varsinainen kivikaupunki. Kauppoja, baareja ja ravintoloita tuntui olevan kaikkialla, lähes loputtomiin. (Olihan siellä tosin yksi kirkkokin, Marian kappeli.) Ja lisää rakennettiin koko ajan, jopa ylös tunturiin näytti olevan kohoamassa uusi hotelli, mikä sai meidät pohtimaan, mahtoikohan se nyt sattua ihan oikeaan paikkaan vai turmelisiko se tunturimaisemaa.
Hotelli Levitunturissa olisi illalla tanssittanut Kaija Lustila ja Hullussa Porossa Maria Lund, mutta harmikseni elämänkumppaniani väsytti eikä hän jaksanut tanssimaan, halusi vain saunaan. Kostoksi siitä kävin hörppäämässä punaviinipikarillisen yksin sillä aikaa, kun Hän vielä teki ylimääräisen kierroksen hiihtokeskuksen yläosaan. Siitäs sai!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti