Rupesin nimittäin pohtimaan, olinko mennyt liiallisuuksiin heittäytyessäni omakustantajan rooliin, vaikka tiesin, ettei minusta mitään mainostusta irtoaisi, kainuulaisittain ajatellen mitäpä se hyvejää -tyyliin. Kuitenkin, Ämmänsaaren kirjakauppiaan ohjetta noudattaen, käväisin keskikesän paikkeilla myös paikallislehden toimistossa. Tuumailin, että jospa sittenkin rohkenisin oman syntymäkunnan lehden kautta kertoa maailmalle, mitä viime vuosina olen hommaillut, etten suinkaan ihan niin tyhjänpanttina päiviäni enkä öitäni olekaan viettänyt kuin mitä ehkä oletettiin. Jospa joku jutun havaittuaan hyvinkin erehtyisi lukemaan sepustuksiani, mistäpä kukaan muuten osaisi niitä etsiäkään!
Toimistossa minut kirjoineni otettiin ystävällisesti vastaan, pyydettiinpä istumaankin ja kyseltiin lisätietoja. Kuvata en antanut, olihan päässäni sateen säheröittämä heinäsuova. No, kirjojen kansikuvat ja esittelyt riittäisivät, sovittiin.
Siitä on nyt yli kaksi kuukautta. Kerran olen tiedustellut, missä vaiheessa juttu on ja annoin linkin Pihlan maailmaan, josta voisivat tarvitessaan saada lisätietoja.
Haastattelun tekijä on kuulemma lomalla, pitkällä sellaisella ja minun tulisi ottaa häneen suoraan yhteyttä...
Kuka sitä nyt lomalla haluaa tulla häirityksi? järkeilin. Sitä paitsi ehkäpä kirjoissani ei sitten ollutkaan mitään mainitsemisen arvoista edes.
Olkoon siis niin, ovathan kirjat kuitenkin esillä sekä Kajaanin Prismassa (siellä tosin vähän oudossa paikassa, alimmalla hyllyllä pitkällään - pölyä keräämässä?) ja kirjakaupassa että Ämmänsaaren kirjakaupassa kuin myöskin useissa verkkokaupoissa, samoin ne ovat Kirjavälityksen kautta saatavilla ja ainakin Suomussalmen kirjasto on aikonut ottaa ne valikoimiinsa (Kirjavälityksen kautta tulleiden tilausten perusteella myös moni muukin kirjasto)... Ja kukapa tuon tietää, vaikka se juttukin vielä joskus ilmestyy, on vain unohtunut jonnekin kaiken kiireen keskellä!
Toivossahan se lapamatokin eli.Joten eiköhän tuo jo riitäkin? Paljoonhan sentään olen ennättänytkin! Mutta enempään rumpujen paukutukseen en kykene; omanarvontunto ei ole tarpeeksi vahva - sehän raukka on vasta hiljoksiin heräilemässä tietoisuuteen olemassaolostaan. Syvällä kaikkein sisimmässä jossakin, jykevien salpojen takana, unelmien hopeisen arkun salalokeroon lukittuna.
Kirjoittamasta se ei onneksi kuitenkaan estä. Pihlan tarina jatkuu taas, ehkä netissäkin, joskus...
Sumu taitaa vähitellen harsoontua ja aamun vihdoin valjetessa rupeaakin yllättäen tuntumaan siltä, etteivät ne pitkospuut nyt sentään enää niin kamalan liukkailta vaikutakaan!
3 kommenttia:
Kovinpa tummia pilviä se öinen pimeys kuljetti mukanaan...
No, saivatpahan ainakin nuo nimeltä mainitut kohteet pikkuisen mainostusta, jos nyt muuta kipinää kirjoituksesta ei löydykään! :)
On se ihme, ettei paikallislehti ole juttua julkaissut. Ei näin yleensä käy.
Mitäs jos ottaisit siihen toimittajaan yhteyttä, ei se varmasti ole pahoillaan. Tottahan sinussa on jutunainesta, olet paikkkakuntalainen ja kirjoittanut melkoisesti.
Kiitos rohkaisusta, tammikuu44! Uskon samoin, että yleensä julkaisevat. Nyt vain käyntini osui toimittajan pahimpaan kiireeseen ja hän on kaukana ulkomailla, eikä varmaankaan pelkästään lomailemassa. Ehkä vielä joskus kysäisenkin häneltä, antaa hänen nyt vain asettua rauhassa paikoilleen.
Lähetä kommentti