Taivaankiekon kultaamat koivujen latvat,
syystuulen kirpeä henkäys,
maaemon värikäs pukuhuone...
Joutsenet keinuvat ylväinä
korpilammen aallokossa
ja
kurkiparvi koikkelehtii suoniityllä,
hyvästellen, itkien,
jo nyt takaisin kaivaten.
Vaeltamaan lähdössähän nekin,
tosin paljain sulin,
ilman matkatavaroita.
Toisin kuin minä,
reppuselkäinen,
Lapin lumoon vaipumassa.
Miten hopeisena jäkälärinnus hohtaakaan!
Miten purppuraisina lieskoina
kanervakenttä loimuaa!
Miten mitätön ja väritön
ihmisen taimi
niiden rinnalla onkaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti