Taas aamulla yhdeksältä liikenteeseen, nyt päämääränä Tromssa. Yksi pariskunta jää kiertämään Saanaa, me muut istahdetaan autoon ja mahtava laskeutuminen pitkin kiemuraista tietä alkaa. Viereltä vilistävät valtavat rotkot ja jylhät tunturit. Ruska on täällä värikkäämpää kuin Kilpisjärvellä. Harmi vain, ettei pysähdytä kuvaamaan ja kun koetan epätoivoisesti saada edes joitain näpsyjä kameraani, joudun ottamaan ne vauhdissa auton ikkunasta ja niinpä kuvista tuleekin sitten valmiita taideteoksia, ilmeikästä liikettä ilmaisevia maalauksia suorastaan. Kun kameran akku yllättäen loppuu, on taas turvauduttava kännykkään ja... Voi hurja, kaikki hyvät maisemat sitten ovatkin pelkästään kännykässä, eikähän sen taso ole mistään kotoisin! Voi #%¤”!&!!! ja %/&¤"#!&!
Kierros Skibottenissa ja sitten suuntaamme vuonojen reunoja noudattavalle, mutkaiselle tielle. Pitkin rantoja on ripoteltu niin turskankuivaustelineitä, asuntovaunualueita kuin asuintalojakin. Parhaillaan on vuoroveden laskuaika ja vesi on vetäytynyt kauemmaksi. Pysähdymme hetkeksi ruohokattoisen rakennuksen eteen, joka osoittautuu siistiksi mukavuuslaitokseksi ja hämmästelemme näkymiä.
On hämmentävää katsella tunturia, jonka laki on osittain lumen peitossa, mutta juurella vihertää nurmi ja ylängöillä mujuuttelee ruohoa rauhallinen ryhmä rasvahäntälampaita. Vuoripurojen hopeinen virta ryöpsähtelee pitkin tuntureitten kylkiä ja talot ovat kaikki ihan selvästi kallellaan, vaikka jotkut väittävätkin, että se on harhaa. Muka.
Aluksi vuonon vesi on rikkumattoman tyyni ja tasainen, tunturit ja talot peilaavat siinä itseään, sitten, vähitellen, se herää eloon, se pyörähtelee ja väreilee, hennosti, hillitysti - vuorovesi vaihtaa suuntaa.
Kiertelemme pitkin Tromssan kapeita ja vaikeaselkoisia katuja. Siinä Jarmon taas kerran eräässäkin kadunkulmassa sompaillessa ja peruutellessa rupeaa bussissa vähitellen leviämään voimistuva naurunkiherrys. Vieressä nimittäin on rakennus, jonka kyltissä lukee Vitusapotek... ”Aekaihmiset tuollaella!”
Sopivassa paikassa juodaan autossa keitettyä kahvia ja pohditaan, tulisiko vierellä kohoavan tunturin laelta talvisin lumivyöryjä sen juurelle rakennettujen talojen päälle. Ehkä sen alaosan puusto kuitenkin toimii esteenä, ettei niin kävisi, päätellään.
Takanani autossa istuu vilkas kaksikko, joka opettelee kännykkäkameran käyttöä. Naurunpurskahdukset seuraavat toisiaan, kun he lukevat kännykän antamia ohjeita. ”Nyt se kysyy käyttäjän olotilaa!” parahtaa omistaja jälleen kerran ratketen. ”Mitä minä sille sanon?” Ehdotan, että hän ottaisi kuvan itsestään ja sanoisi: ”Kato ite!”
Ja onnistuvathan he lopulta siinä - kuvia tulee otetuksi, tosin yllättäviä lähetyksiäkin siinä samalla tapahtuu, mutta haetannooko tuo mittää...
Paluumatkalla pysähdytään hetkeksi Ahdaskurun museosillalla ja saamme kuulla, että Lampaansyöjät-elokuvassa se lammas heitettiin jokeen juuri tässä, kun päähenkilöt eivät uskaltaneet yrittää ujuttaa sitä tullin läpi. Merkittävä paikka siis siinäkin mielessä.
Päivällinen Kilpis-hotellissa on kyllä tämän retken huikein riman alitus; mantelikala lautasellani on ilmiselvästi raaka ja jätän sen koskemattomaksi. Muutenkin meille kaikesta päätellen tarjotaan kaikenlaista jämäruokaa; hotellihan sulkee lähdettyämme ovensa muutamiksi talvisiksi kuukausiksi. Jälkiruoka sentään on hyvää. Toisaalta, ovathan ruoat kaikkialla tähän asti olleetkin vallan erinomaisia, joten ei tuo liene niin nokon nuukaa, jos nyt yhtenä iltana se ei hirveästi houkuttelekaan...
Kuskin kysyessä keittiöstä, voisimmeko saada seuraavana aamuna aamupalan ennen seitsemää, kun on pitkä matka edessä ja olisi hyvä päästä lähtemään mahdollisimman aikaisin, tulee vastaukseksi töykeä ja lopullinen EI. No, seitsemältä siis! Voidaanhan me toki lastata bussi valmiiksi jo ennen sitä.
Illalla vielä verryttelylenkki kaiken autossa istumisen jälkeen. Kovin paljon sitä jalan vaeltamista tällä reissulla ei tullutkaan, mutta tulihan kuitenkin tutustuttua käsivarren lumoavaan luontoon. Sitä paitsi ruskaretkellehän tänne lähdettiinkin, ei suinkaan päntiönään vain patikoimaan.
Ja sitten pakkaamaan – huomenissa käännetään nokka kohti kotia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti