Seuraavaksi marmatusta, valitusta ja katkerointia. Provosointiakin...
Ennen oli mukava köllähtää yöjunan pikkuiseen kopperoon, kuunnella kiskojen tuudittavaa kolketta ja sen salaperäistä, kiihtyvää kuisketta housut puttoo, housut puttoo, uinahtaa sen turvalliseen ääneen ja herätä aamulla virkeänä oiki ajoissa ja ehtiä mihin tahansa oli menossakaan. Miten kätevää siirtyä paikasta toiseen ihan vain nukkumalla!
Nyt on kiskouduttava aamulla ylös älyttömän aikaisin, jos mielii puolen päivän maissa pääkaupunkiin ja vielä älyttömämpääkin aiemmin, jos sinne ennen puoltapäivää halajaa - silti myöhästyy kaikesta. Pitää matkata perille siis edellisenä iltana jo, nukkua kallis yö hotellissa, mikäli ei sukua ole lähistöllä ja sitten kyllä ehtii. Mutta mukavuus siitä on kaukana. Varsinkin kun ajattelee niitä, jotka Kajaanin ympäristökunnista lähtevät - tai sinne palaavat...
VR siinä kuulemma tarjoaa asiakkailleen parempaa palvelua... Miksi sitten ainakaan tästä asiakkaasta ei tunnu siltä? Kainuun raukoilta rajoilta ei enää pääsekään mutkattomasti eikä mukavan rauhallisesti köröttelemään, lukemaan rauhassa itsensä uniseksi ja uinahtamaan junan tarinointiin. Romanttinen köllöttely on historiaa. Eivät ne uudet vaunut samaan pysty, köllötykseen nimittäin, kun ne istumiseen on tarkoitettu. Muutaman tunnin nopeudesta nipistäminen ei mukavuutta korvaa.
Käytettäisiinhän me kyllä tietysti sitä lentokonetta, ja sehän se toosi sukkela olisikin, mutta se hinta, se hinta... Pitkään aikaan ei Finnairkaan ole tarjonnut niitä vähän alle satasen maksavia kädenojennuksiaan, joihin kyllä hanakasti tartuttiin silloin kun niihin mahdollisuus annettiin. Ja eikös sekin ole nyt harventanut vuorojaan? Toinen lentoyhtiö mainostaa kyllä halpuuttaan, mutta kun lippua ryhtyy tosissaan hankkimaan, hintahaitari venyykin ylöspäin ja lisämaksuja pullahtaa ja pullahtaa. En sitten ihan oikeasti tiedä, paljonko lento Kajaanista Helsinkiin tällä yhtiöllä maksaisi, koska olen vain koemielessä aloitellut sitä lipun hankintaa. Voihan olla, että olen väärässä. Se olisikin sitten mukava yllätys.
Tulee väkiselläkin mieleen, että nämä takapajulat (?) halutaankin tyhjentää. Muuttakoot asukkaat etelän maalikyliin, niin jopa joutuut joka paikkaan! Jo joutuu armas aika...
Miksihän se VR ei usko itse käyttäjiä? Väittää vain muka matkustajien lisääntyneen uuden systeemin myötä. Saattaahan se siltä näyttääkin, kun pannaan näyttämään! Mutta miksei se voi antaa edes yhteyttä Ouluun vaikka vain yhden makuuvaunun verran, liittää vain jatkoksi iltajunan hännille? Kokeiluluontoisesti edes? Armosta? Että reissaaja saisi rauhassa kellahtaa jo lähtiessä pitkäkseen tarvitsematta Oulussa keskiyöhön odottaa. Ei jummarra, ei jummarra…
Mieleen pyrähtää jopa epäilys, että kaikki asioista päättävät elimet eivät yksinkertaisesti vain ÄLYÄ, mitä tekevät. Vai lieköön niille kamalan tärkeää saada näyttää mahtinsa, osoittaa, kuka käskee ja mitä? Kun kerran ehdin jo sanoa näin, niin näin myös tapahtukoon! Päällikkö on puhunut! UGH. Hehän eivät itse ilmeisesti tarvitse kyseistä palvelua, joten hälläkö väliä? Ovat tainneet kaikki asua siellä mukavissa lököolosuhteissa alun perinkin, syntymäparkaisusta lähtien. Tai sitten joku muu maksaa lennähtelyt, tuskinpa he suosiolla junaan lähtevät puolta päivää reissaamaan. Kun eivät siihen ole tottuneet. Eikä tarvetta ole ilmennyt.
Mitä merkitystä sillä on, jos yhteys on jonkin verran nopeutunut, mutta mukavuus ja tarkoituksenmukaisuus kärsinyt? Eikö kuitenkin pitäisi yrittää miellyttää kuluttajia? Varsinkin, kun ajattelee, että kyseessä on nimenomaan Valtion Rautatiet, niin herää kysymys, miksei se palvele omiaan?
Ovatko ne etelän hetelmät niin paljon arvokkaampia kuin villin pohjoisen karut ja tuulten huuhtomat korpimarjat? Sillä eteläänhän kyllä kaikenlaisia mahdollisuuksia suolletaan. Tarpeettomiakin tästä vinkkelistä katsottuna.
Ja ne nykyiset pikakiitäjätkin piti tilata pohjoisen talvioloista mitään tietämättömästä maasta, niin että niitä hyytymisiä ynnä kaikenlaista muuta häikkää sattuu ja tapahtuu! O´oo, sanon lapsenlapseni tavoin. Vielä sekin! Eivät ne ennen niin usein junat myöhästelleet eivätkä kesken matkan hyytyneet. Oi niitä aikoja...
Oi oi, vitsit sentään - nyt uutisoitiin, että Kainuussa ruvetaan tekemään yövaunuja! Värkkejä, joita täällä itse ei pystytä käyttämään!
No, työtähän se tuo, hyvä puoli sinänsä.
Notta niin se moalima vaen pyörii ja pyörähtellöö...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti