Ennen pääsiäistä oli Peppi soittanut ukille, mentäisiinkö sitten lomalla hiihtoretkelle. Pikku Kakkosessakin oli kuulemma joku tyttö mennyt ukin kanssa.
- Tietysti, ilahtui ukki, hiihtämiseen itse jo pikkupoikana hurahtanut. - Otetaanko evästäkin mukaan?
- Joo! kaikui kaiuttimesta riemastunut ääni.
- Meillä on retkireppu astioineen ihan sitä varten, jatkoi ukki. – Minäpä laitan sinun suksesi kuntoon.
Taustalta kuului myös Pinjan ääni, hänkin mainitsi jotain retkestä. Mummi puuttui asiaan. – Me voidaan sitten Pinjan kanssa tulla kävelemällä ja paistetaan perillä makkaroitakin, hän ehdotti.
Kaiuttimesta kuului ilahtunut pieni ääni ja hyvän mielen vallassa lopeteltiin puhelu.
Pääsiäisenä sitten mentiin kahdella autolla junalta lomalaisia hakemaan, lastenistuimet oli ukki vuokrannut MLL:stä eikä takapenkille niiden lisäksi enää muuta mahtunut, joten yksi kulkuneuvo ei riittäisi. Aseman parkkipaikat olivat täysin miehitetyt eikä mummi löytänyt pysäköintipaikkaa, joten hän ei voinut astua ulos autosta. Onneksi ukki oli ujuttanut omansa johonkin ja hän voi jalkautua.
Ennen pääsiäistä oli ollut ihanan aurinkoisia ilmoja, nyt oli yhtä öllötystä vaan, mutta silti lapset halusivat heti mennä autosta suoraan takapihalle lumen riemuihin. Ukki oli polkenut sinne valmiiksi reittejä, joita pitkin voi risteillä pitkin ja poikin.
Etupiha oli jäinen ja varoitteluista huolimatta molemmat tytöt pätkähtivät pitkäkseen jo muutaman askeleen päässä autosta, no, onneksi ei isompia sattunut (ukki vain taisi saada osakseen lautasen kokoisia silmäyksiä ja outoa jupinaa mummin suunnalta, hiekasta siinä mainittiin ja siitä, MIKSI sitä ei ollut enempää) ja hetken voitiin kokeilla lumileikkejä. Pepin kenkä jäi kohta hankeen ja äiti kantaa riepotti hänet sisälle.
Kun koitti tarpeeksi hyvä päivä, käytiin heti aamusta mummin ja ukin kanssa mäessä. Siellä mummikin uskalsi Pinjan kanssa laskea pulkalla, vaikka ensin hirvittikin. Sitten hän kurvasi jo rattikelkallakin… Lasten uskalluksessa ei sen sijaan ollut mitään vikaa. Ukki keskittyi kuvaamaan ja tarvittaessa auttamaan. Peppi löysi männyn oksan ja se otettiin lähtiessä takakonttiin; eihän sitä koskaan tiennyt, mihin sitä tarvittaisiin!
Iltapäivällä sitten hankkiuduttiin innolla retkelle. Peppi sai sukset jalkaansa ja niillä hän kiersi takapihaa ukin avustamana (ja isin valokuvaamana). Äiti rakensi Pinjan kanssa lumiukkoa ja siihen Peppikin pian kiirehti. Mummi toi porkkanan ukon nenäksi ja punaisen kaulaliinan kurkun suojaksi.
Sitten mentiin metsän reunaan grillin luokse, mihin ukki ja ikkä (Pinjan mukaan) olivat virittäneet tulen.
- Sammuuko tuo? Voiko siitä tulla tulipalo? huolehti Peppi ja mummi vakuutti, että kyllä se sammuisi ja koska lunta oli kaikkialla, ei tuli pääsisi ympäristöön.
Tyttö tyytyi siihen ja niin keskityttiin makkaroihin ja muihin eväisiin, jotka mummi oli repussa tuonut. Nakerrettiin ruisleipää ja juotiin lämmintä kaakaota sekä pimmiä, pillimehua.
Kauan siinä ei pikkuväki jaksanut olla, sillä ihana ympärillä hohtava valkoinen aine houkutteli. Pian Peppi ilmestyi grillipaikalle lumiukon nenää pureskellen, se oli kuulemma tipahtanut…
Umpihankea ei kumpikaan lapsista voinut vastustaa ja kun toinen sinne upposi, koetti toinen avustaa ja neuvoa nousemisessa, mutta lopulta joku aikuinen kumminkin joutui kiiruhtamaan hätiin. Riemua riitti.
Mummi rakensi oman lumiukkonsa katsomaan taloon päin. Hiuksiksi hän taitteli Pepin leikkikentältä mukaansa haalimaa männyn oksaa, kauas näkyvät silmäripsetkin siitä sai. Ukki luovutti sille varastosta vielä oman punaisen lippalakkinsa. Sisälle palattua ukkoja piti välillä pyrähtää ikkunasta ihailemassa.
Kun tuli suvi, rupesi mummin lumiukon lippis valumaan päästä ja samalla tipahtelivat ukon hiuksetkin, mutta yhä vielä nytkin se sinnikkäästi tuijottaa taloon päin, tosin kovin laihtuneena ja täysin paljaana, sammunein silmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti