SE SYKKII SITTENKIN

Terveys, tuo usein itsestään selväksi luultu ja jonka aikaisemmat temppuilut on unhoituksen yöhön kätketty, muistuttelee, ettei kaikki välttämättä ihan niin hienosti ikuisesti jatkukaan. Eilisaamun saldo: noin 280/145, pulssi 30 ja illan: 102/60, pulssi 42. Heilahtelu sen verran hurjaa, etten pystyssä pysynyt.

Yöunille vaipuessani en ollut yhtään varma paikasta, jossa heräisin. Luotin kuitenkin enkeliini. Hän veisi minut minne pitääkin. Hänen sylissään kai nukuinkin. 

En tiedä, johtuiko tämä helteestä, sähköä uhkuvasta ilmasta vai suunnattomasta mielipahasta. Tuntosarveni toimivat liian herkästi. Vähempikin riittäisi, olisi hiukan helpompaa.

Miksikö en mennyt lääkäriin? Siellä olen aikoinani kulkenut kylliksi asti, sitä paitsi minut olisi pitänyt kantaa sinne ja olin yksin. Kokemuksesta tiedän kuitenkin, etten siellä olisi juuri sen kummemmaksi tullut. Viimeksi puolalainen lääkäri väitti, ettei pulssi voi olla matala silloin kun verenpaine on korkea. Mitannut ei kuitenkaan silloin, antoi vain kahden vuorokauden koneen mukaani. Siitä selvisi, että sydämenlyöntini pitää välillä lähes kolmen sekunnin taukoja. Hän antoi lääkkeeksi astmalääkettä; siinä kuulemma on sivuvaikutuksena sydämen toiminnan kiihtyminen. Jos se ei tepsi, seuraavaksi laitetaan tahdistin...

Söin muutaman päivän niitä ja tulin niin kipeäksi, että heitin ne hiiteen ja narrasin lääkärille, että hyvin toimii. Niinpä tahdistintakaan ei ole. Ulkopuolisia tahdistimia on kuitenkin ympärilläni sen verran, että se sykkii yhä, sittenkin. Se sydän. Siksi.

”JORMUAN LAVALLA TANSSIT - TÄNÄ ILTANA…”

Kesän ensimmäiset lavatanssit, meille siis. 
Jormuan lava, perjantai-ilta. 
Ulkona polttava helle, sisällä höyryäviä vartalokiukaita yltympäriinsä, isoja ja pieniä sähikäisiä, jotka ketkuttelevat musiikin tahdissa jokainen omalla jäljittelemättömällä tyylillään. 
Lämmittelybändit lyövät kiukaalle löylyä lissää, keinutaan ja odotetaan illan kohokohtaa, päätähtiä. 
Lavan eteen alkaa pikkuhiljaa kerääntyä faneja, joukossa muutama pikkulapsikin. Pääasiassa yleisö kuitenkin muodostuu keski-ikäisistä, esiintyjien kanssa lähes samanikäisistä ihailijoista.

Vihdoin, vihdoin sisälle astuu ripein askelin kaksi jo peräti 40 vuotta ihmisiä tanssituttanutta miestä, veljekset Matti ja Teppo. Kädet kuin armolliseen siunaukseen kohotettuina he kumartavat, ottavat vastaan yleisön ihastuneet aplodit, huudahdukset ja ylhäällä huojuvat kädet, joihin melkein kuvittelen palavat sytkärit...

Pari jutustelee mikkiin jouhevia, vahinko vain, että joko kaiuttimet ovat väärin säädetyt tai sitten tähdet pitävät mikrofonia ihan huulissa kiinni eikä puheesta saa selvää. 
Siitä huolimatta jäyhäksi kuvitellut kaenuulaeset ilmaisevat suosiotaan suhteellisen vapautuneesti.

No, pääasia on, että musiikista ja sen sanoista saa selvää. 
Saadaan tanssia lähekkäin, rutistaa armasta kaksin käsin, kuunnella helliä sanoja vain, tallata näitä polkuja viimeiseen asti, uskoa että näin se kesäloma toimii, harmitella saamaansa arvotonta kissankultaa, päivitellä kuinka mä joka päivä töitä teen…
 Mutta huoh - kaikki samalla tanssityylillä.

Välillä melkein ryhmätanssiksikin menee, kun huojutaan kylki kyljessä toisten parien kanssa. Hiukset kostuvat, hikikarpalot kierivät, joku astuu kipeästi varpaille (litistyiköhän niistä osa?), toinen potkaisee nilkkaan ja kerran minulta sivupyyhkäisyllä melkein vetäistään jalat alta. 
Foksia vyöryy tuutin täydeltä, on ihan pakko jo ruveta keksimään uusia askelluksia vauhdikkaan fuskun lisäksi, jumputtaa ennen näkemättömin vaihtoaskelin, muuten samantyyppiset kuviot rupeavat pian kyllästyttämään.

Mutta kun ilmoille kajahtaa Ensimmäinen oot ajatuksissani ensimmäinen, mutt hani, rakkaimpani, tiedäthän sen; sun hymystäsi voimaa saan. Ensimmäinen oot säde aurinkoni, ensimmäinen kaunis kohtaloni, luonas kun oon, niin rutistan sut kainaloon, tuntuu, ettei noin herkkää saisi mitenkään tanssia muuten kuin h i t a a s t i, nauttien. Veljekset kuitenkin säilyttävät siinäkin samantasoisen temponsa ja ihan pikkuisen minua jo ärsyttää, etten saa tunnelmoida rauhassa. 
Onneksi muutama valssikin löytyy, kuten Minä rakastan sua, sulle kaikkeni annan… ja ihana hidas valssi Et voi tulla rajan taa.

No, toinen esiintyjä, T.T. Purontaka antaa siihen rauhalliseen tunnelmointiinkin matistelun ja tepostelun väliin vihdoin mahdollisuuden.

Loppujen lopuksi illan saldo jää hyväksi, juopuneita on vain vähän eikä saunamainen olokaan enää haittaa, vaikka alussa tuli kieltämättä mieleen, että harvoin sitä näin saunapunakkana ihmisten ilmoilla kuljetaan. 
Mekin jaksettiin tanssia ihan kiitettävän paljon, mikään paikka ei ollut kipeänä eikä väsymys vaivannut.

Taitaa se kunto sittenkin olla parempi kuin luulin. 
Joko pianni otetaa uusiksi?