”JORMUAN LAVALLA TANSSIT - TÄNÄ ILTANA…”

Kesän ensimmäiset lavatanssit, meille siis. 
Jormuan lava, perjantai-ilta. 
Ulkona polttava helle, sisällä höyryäviä vartalokiukaita yltympäriinsä, isoja ja pieniä sähikäisiä, jotka ketkuttelevat musiikin tahdissa jokainen omalla jäljittelemättömällä tyylillään. 
Lämmittelybändit lyövät kiukaalle löylyä lissää, keinutaan ja odotetaan illan kohokohtaa, päätähtiä. 
Lavan eteen alkaa pikkuhiljaa kerääntyä faneja, joukossa muutama pikkulapsikin. Pääasiassa yleisö kuitenkin muodostuu keski-ikäisistä, esiintyjien kanssa lähes samanikäisistä ihailijoista.

Vihdoin, vihdoin sisälle astuu ripein askelin kaksi jo peräti 40 vuotta ihmisiä tanssituttanutta miestä, veljekset Matti ja Teppo. Kädet kuin armolliseen siunaukseen kohotettuina he kumartavat, ottavat vastaan yleisön ihastuneet aplodit, huudahdukset ja ylhäällä huojuvat kädet, joihin melkein kuvittelen palavat sytkärit...

Pari jutustelee mikkiin jouhevia, vahinko vain, että joko kaiuttimet ovat väärin säädetyt tai sitten tähdet pitävät mikrofonia ihan huulissa kiinni eikä puheesta saa selvää. 
Siitä huolimatta jäyhäksi kuvitellut kaenuulaeset ilmaisevat suosiotaan suhteellisen vapautuneesti.

No, pääasia on, että musiikista ja sen sanoista saa selvää. 
Saadaan tanssia lähekkäin, rutistaa armasta kaksin käsin, kuunnella helliä sanoja vain, tallata näitä polkuja viimeiseen asti, uskoa että näin se kesäloma toimii, harmitella saamaansa arvotonta kissankultaa, päivitellä kuinka mä joka päivä töitä teen…
 Mutta huoh - kaikki samalla tanssityylillä.

Välillä melkein ryhmätanssiksikin menee, kun huojutaan kylki kyljessä toisten parien kanssa. Hiukset kostuvat, hikikarpalot kierivät, joku astuu kipeästi varpaille (litistyiköhän niistä osa?), toinen potkaisee nilkkaan ja kerran minulta sivupyyhkäisyllä melkein vetäistään jalat alta. 
Foksia vyöryy tuutin täydeltä, on ihan pakko jo ruveta keksimään uusia askelluksia vauhdikkaan fuskun lisäksi, jumputtaa ennen näkemättömin vaihtoaskelin, muuten samantyyppiset kuviot rupeavat pian kyllästyttämään.

Mutta kun ilmoille kajahtaa Ensimmäinen oot ajatuksissani ensimmäinen, mutt hani, rakkaimpani, tiedäthän sen; sun hymystäsi voimaa saan. Ensimmäinen oot säde aurinkoni, ensimmäinen kaunis kohtaloni, luonas kun oon, niin rutistan sut kainaloon, tuntuu, ettei noin herkkää saisi mitenkään tanssia muuten kuin h i t a a s t i, nauttien. Veljekset kuitenkin säilyttävät siinäkin samantasoisen temponsa ja ihan pikkuisen minua jo ärsyttää, etten saa tunnelmoida rauhassa. 
Onneksi muutama valssikin löytyy, kuten Minä rakastan sua, sulle kaikkeni annan… ja ihana hidas valssi Et voi tulla rajan taa.

No, toinen esiintyjä, T.T. Purontaka antaa siihen rauhalliseen tunnelmointiinkin matistelun ja tepostelun väliin vihdoin mahdollisuuden.

Loppujen lopuksi illan saldo jää hyväksi, juopuneita on vain vähän eikä saunamainen olokaan enää haittaa, vaikka alussa tuli kieltämättä mieleen, että harvoin sitä näin saunapunakkana ihmisten ilmoilla kuljetaan. 
Mekin jaksettiin tanssia ihan kiitettävän paljon, mikään paikka ei ollut kipeänä eikä väsymys vaivannut.

Taitaa se kunto sittenkin olla parempi kuin luulin. 
Joko pianni otetaa uusiksi?