sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

MÄNTY NIMELTÄ KOIVU...

Mieheni sisar (kälyköhän tuo on?) istahti lammen levähdyspaikassa männyntaimen viereen, ihaili ja hyväili. Virkkoi sitten muina miehinä: ”On se tämä koivu kyllä ihana!”
Toivuttuamme älyttömästä purskahduksesta (onneksi ollaan sitä sukupolvea, joka vielä sentään erottaa männyn koivusta) kälynen painotti, että tämän kunniaksi pitää puu nimetä, ehdottomasti. Ja niinpä sitten puun nimeksi vihittiin... öh siis kastettiin... Koivu. Eli mänty nimeltä Koivu…
On se niin ihana se ottosisko, se lisko. Hellyydellä aina häntä ajattelen.

Ei kommentteja:

LUETUIMMAT