AKKA HUIMAPÄÄ

Mökkitie on poukkoinen kuten aina, mutta tämän auton maavara on sellainen ettei siitä tarvitse huolehtia. Piha on täynnä syksyn hylkäämiä lehtiä ja risuja, joita tuuli on paiskonut ikävissään. Tuulee, ei paista. Pitäskö kääntyä takaisin? Ei, mökiltä ei käännytä, ei koskaan! Kerran sinne on päässyt.

Hiiret ovat temmeltäneet, eivät hiiribaaria olleet älynneetkään avata vaan muuten vaan pelmunneet lakanoissamme, synnyttäneet niihin ja ne menevät roskiin. Yöpaita katoaa samassa kauhistuksessa, mutta sitä ilmankin pärjää. Tuli takkaan vaan, matto terassille ja olo kohenee. Sitten moottorisaha rupeaa ulvomaan, minä pinoamaan. Illan päätteeksi laiturinpää ylös, saunasta käsin, sitten on sama jo uidakin. Huh heekuta kun on kylmää... Mutta virkistävää ja Hän kehuu minut maasta taivaisiin. Hävettää, en minä nyt niin ole... Akka Huimapää kuulemma kuitenkin. No, se voin olla. :)

Lauantaina paistaa aurinko ja halkosavotta jatkuu. Meillä on nyt jo loppuiäksemme puita, mutta jos lapset joskus innostuvat tänne, niin... JOS... Jos joku sellainen kumppani löytyy, joka lähtee korpeen, mutta sellaiset ihmeelliset taitavat olla harvassa nykyään.

Sunnuntaina on ikävä ilma. Tuulee, pilveilee... Katiskat etsintään, toista ei löydy, pitää ostaa keväällä uusi tilalle. Vene nousee kahden voimapesän lihaksin rantapenkereelle. Akka on kunnian kukkuloilla taas...

Kotimatkalla etsin puhelinta. Sitä ei löydy vaikka kuinka muistan laittaneeni sen lähelle käsilaukkua, että ihan varmasti hoksaisin ottaa mukaan. Hän soittaa siihen, ei vastausta. Sanaakaan sanomatta Hän kääntää auton kesken matkaa, ajaa takaisin mökille, ei noidu, ei yhtään pahaa sanaa anna... Mökki mullistetaan, samoin kassit. Ja sitten huomaan pelkääjänpuoleisen oven taskusta puhelimeni. Se on ollut äänettömällä. Oh, miksihän se väliin pitääkin laittaa äänettömälle? Luonnon varjelemiseksi? Niin kuvittelen. Mutta Hän ei virka vieläkään mitään... Kyllä minun täytyy olla ihmeellinen... ;)

Vai Hänkö se onkin?

Mutta mökki on nyt hyvästelty. Piha jää lehtien peittoon, joten keväällä on isompi homma edessä. Pakostakin rupeaa laskemaan, kuinka monta kevättä, riemukasta, työntäyteistä, JAKSAVAA kevättä vielä voi edellyttää olevan edessään. Tiedän kuitenkin, että sinne tulen sittenkin kun multa peittää fyysisen suun, koska niinhän ne muutkin edesmenneet rakkaani tulevat; tunnen heidät jok´ikisessä hetkessä.