ONKOHAN TÄMÄ AITOA NAHKAA? :D

Pysähdyn kuuntelemaan torikonserttia. Väki istuu terasseilla, itse torilla ja lavan vieressä viihtyy kovin harva, mutta sen ymmärtää – onhan mahdoton helle. Istun penkille, varjoon, ensiapuryhmä seisoo vierelläni, ehkä helteen, ehkä mahdollisten häiriöiden varalta. Kaikki on kuitenkin rauhallista, sillä kukapa jaksaisikaan edes rähinöidä tällaisessa kuumuudessa. Tosin en ole täällä vielä nähnyt yhtään rähinätapausta, kuullut olen kylläkin kaikenlaista, mutta enhän liikukaan ulkona öiseen aikaan.

Vieressäni istuu nuori mies. Ensin luulen, että hänellä on yllään "käärmepuku", mutta tarkemmin vilkaistessani toteankin kaikki ne kiekurat taitaviksi tatuoinneiksi. Iho on virheettömän sileää ja tatuointikoukerot niin kauniin eläviä, että mieleni tekee kokeilla, onkohan se ihan oikeasti pelkkää ihoa. Arvatenkin pidättäydyn kuitenkin kunniasta, naureskelen vain mielessäni, mitähän nuorukainen tuumisikaan, jos pikkuisen mummeroisen pikkuruinen käsi ilmestyisi yllättäen silittämään hänen ihoaan, ehkä jopa kysäisten vaikka, että onkohan tämä aitoa nahkaa! Hih. 

Yhtye soittaa jytää niin hartaasti ja kovin desibelein, että basson jytke tärisyttää konkreettisesti niin maata kuin sydäntänikin, joka hypähtää jokaisen basson iskun tahtiin, joten ellen halua, että sydänparkani hypähtäisi lopulta syliini, minun on paras poistua. Pysähdyn kuitenkin kauempana kuuntelemaan, sillä yllättäen korviini kantautuu äärettömän kaunis melodia, kohta toinenkin, ja kehoni rentoutuu. Nautin loput musiikin annista kirjaston pihalla.

Kannatti sittenkin tulla. Aivoni, mieleni ja kehoni saivat taas siivet. Kiitos!