ONKOHAN TÄMÄ AITOA NAHKAA? :D

Pysähdyn kuuntelemaan torikonserttia. Väki istuu terasseilla, itse torilla ja lavan vieressä viihtyy kovin harva, mutta sen ymmärtää – onhan mahdoton helle. Istun penkille, varjoon, ensiapuryhmä seisoo vierelläni, ehkä helteen, ehkä mahdollisten häiriöiden varalta. Kaikki on kuitenkin rauhallista, sillä kukapa jaksaisikaan edes rähinöidä tällaisessa kuumuudessa. Tosin en ole täällä vielä nähnyt yhtään rähinätapausta, kuullut olen kylläkin kaikenlaista, mutta enhän liikukaan ulkona öiseen aikaan.

Vieressäni istuu nuori mies. Ensin luulen, että hänellä on yllään "käärmepuku", mutta tarkemmin vilkaistessani toteankin kaikki ne kiekurat taitaviksi tatuoinneiksi. Iho on virheettömän sileää ja tatuointikoukerot niin kauniin eläviä, että mieleni tekee kokeilla, onkohan se ihan oikeasti pelkkää ihoa. Arvatenkin pidättäydyn kuitenkin kunniasta, naureskelen vain mielessäni, mitähän nuorukainen tuumisikaan, jos pikkuisen mummeroisen pikkuruinen käsi ilmestyisi yllättäen silittämään hänen ihoaan, ehkä jopa kysäisten vaikka, että onkohan tämä aitoa nahkaa! Hih. 

Yhtye soittaa jytää niin hartaasti ja kovin desibelein, että basson jytke tärisyttää konkreettisesti niin maata kuin sydäntänikin, joka hypähtää jokaisen basson iskun tahtiin, joten ellen halua, että sydänparkani hypähtäisi lopulta syliini, minun on paras poistua. Pysähdyn kuitenkin kauempana kuuntelemaan, sillä yllättäen korviini kantautuu äärettömän kaunis melodia, kohta toinenkin, ja kehoni rentoutuu. Nautin loput musiikin annista kirjaston pihalla.

Kannatti sittenkin tulla. Aivoni, mieleni ja kehoni saivat taas siivet. Kiitos!

ME BARBIT

- Mä voin hengittää vedessä. Ken pulahtaa vatiin ja viipyy ja viipyy. Ehkä asiaan liittyy sekin, että toinen saunakavereistani pitää miesbarbia veden alla.

- Hei, et kai sinä luule, että se voi hengittää veen alla?

- Höh, no se vain nyt voi...

- Miten muka?

- Pöh. Sillon joku ilmakupla tai silleen. Tai ehkä se muuten vain voi. No, se nyt vain voi!

- Koska se konsertti alkaa? Mummi on levoton; hän kai pelkää, että puhelin, josta konsertin on määrä kuulua, ei kestä kosteutta, vaikka se onkin pesuhuoneessa, oven luona.

- Oota nyt, että kaikki barbit on kuunteluasennossa! Haloo!

Hm. Mummiko muka ei pystyisi odottamaan?

Hm, hmm ja hmmm...

- No, kooooska se alkaa? Mummilla alkaa jo hiki pukkia.

- Ei ku me kuunnellaanki sitte ku ollaan jo tuolla, kuuluu huolettomasti ja sitten: - Voinks mä jo mennä suihkuun? Tiiäks sä, ett mä oon jo sentään kaheksan, joten osaan kyllä pestä mun hiukseni.

Niinpä näkyy. Mummi jää holtittomana katsomaan, miten vasta muuan viikko takaperin apua tukan pesuunsa vaatinut nuori neito ripsauttaa kämmenelleen nokareen sampoota, hieroo sitä käsiinsä ja sitten hiuksiinsa.

Ja mummi auttaa vain suihkutuksessa, ohjaa vesiryöppyä topakoihin käsiin ja hiuksiin.

Itse nämä kaikki juitsut on käytävä läpi, olkoon vaikka kuinka toinen puoli päätä vaahdoton, hän jupisee, katselee vielä, miten barbinkin hiukset saavat yhtä tarmokkaan käsittelyn, nostaa sitten pyyhkeen naulasta ja kietoo ison kahdeksanvuotiaan siihen.

Yhdeksänvuotias sen sijaan nauttii, kun mummi pesee hiukset:

- Mua katos väsyttää, etten ite millään jaksais...

Niin jotta sitä oltiin saunassa.

Kaikki me barbit!