Mieleni heijaa poukkoilevien ajatusten ja mielleyhtymien ristiaallokossa. Mitä kaikkea ihminen joutuukaan käymään läpi ennen kuin hänen annetaan painaa päänsä viimeiseen lepoon, odottamaan seuraavaa elämää... Helppo siinä on toisten sanoa, että sinä pääset tämän yli. Kun haluat. Mutta kuka sitä jaksaa ajatella silloin kun elämä on sirpaloitunut?
Tuulenpuuska pyörähtää yllättäen takaisin, sipaisee poskea, kuiskaa unenohuen viestin. Joskus koittaa maksun paikka. Enkä usko, että sen paikan nimi on kaikilla Paratiisi...
2 kommenttia:
Elämä on kumma kiemuraista, jokaiselle tavallaan. Minutkin revittiin sirpaleiksi, mutta sen normaalin, kuoleman kautta, ehydyin ja jatkan polkuani vain itseäni hoivaten.
kiitos sinulle monista kauniista kirjoituksistasi!
Kiitos, mummeli! Kukaan ei selvinne täältä jotenkin ryvettymättä. Minulle tapahtui kuitenkin se, mitä kaikki ystäväni vaikeina hetkinäni jankuttivat - totesin kaiken tapahtuneen omaksi parhaakseni, sillä minusta pidettiin huolta ylhäällä ja sain mainitsemani kaltaisen "lottovoiton", pikalähetyksenä. :)
Lähetä kommentti