Jormuan lavalle illalla suunnattiin, vaikka molempien jalat vähän vaikeroivatkin. Minun siksi, koska takana oli jo parin tunnin kuntosalikeikka ja Hänen muuten vain.
Souvarit ja Kajaanin oma poika Heikki Koskelo pitivät meitä lattialla niin, että hädin tuskin ennätimme yhden kahvikupposen ryystäntään. No, sen minun kuppini taisi kuitenkin loppujen lopuksi joutua Hän kurttaamaan, koska en ihan mahdottoman suuri kahvin ystävä ole...
Koskelo lauloi yllättäen Kuulkaa korpeimme kuiskintaa, twistaavalla tyylillä, ja koska lattialla oltiin, tanssimme - se tanssijalka kun vei, vaikka jotenkin epämääräisesti tuntuikin siltä, että tallasimme jalkoihimme jotakin meille kainuulaisille pyhää... Kuvittelin, miten Ilmari Kianto hätkähtää ja kääntyy kuuntelemaan, kuulemaansa uskomatta...
Sitten hiipi epäilys mieleeni: Olenkohan jotenkin pikkusielu?
Ennen aikojaan sitten kuitenkin kotiin lähdettiin, koska Hän erehtyi jo toisen kerran arvostelemaan minun tanssijämäkkyyttäni; käsi ei ollut muka tarpeeksi jämynä. Ensimmäisen huomautuksen ohitin nielaisemalla, toisen jälkeen komensin nokat kottiin päin.
Jossain se herkkänahkaisuudenkin/paksunahkaisuudenkin (?) raja sentään rikkoontuu...
4 kommenttia:
Voi kun jalka vielä tanssiin taipuisi, no, en ole kyllä vuosiin edes ajatellu sitä lajia enään. Aika aikkansa kutakin.
Eiköhän se jalka taivu aina sen verran, että tahtia iskis... ;) Sydän sulle, mummeli! <3
Sentään ehditte vähän pyörädellä! :)
Tervetuloa lukemaan blogiani. Tulin tänne vastavierailulle. Mukavaa alkavaa viikkoa!
Niin, tokihan me pyörähdellään aina kun se on mahdollista, kotonakin välillä. :)
Mukavaa viikkoa sinullekin! Kiitos vierailusta!
Lähetä kommentti