Mökkitie ei olekaan vellinä, se kantaa auton peräkärryineen kiltisti perille. En välitä, vaikka Hän toppuuttelee vieressä: "Hiljennä, hiljennä, ykkösellä tästä..." Ajaisi itse, niin ei tarvitsisi huolta kantaa - minä olen sentään pääsemässä juuri autuaalliseen olotilaan: pikkuisen mökkini syliin!
Ja mökkihän riemastuu: "Kulta, sinä tulit! Et ole unohtanutkaan minua!" "Rakkain, sinua en ikinä unhoita", vastaan tunteellisesti ja syleilen koko eteeni avautuvaa maisemaa. "Olen tullut!" huudan ja kaiku kantaa ääneni kaikkialle.
Vesi on karannut kauas, ihanan sinisenä se välkehtii auringon hyväilyssä. Pihan täyttävät syksyiset lehdet, joten tartun lehtiharaan ja pian ne ovat erikokoisissa kasoissa. Hän kerää ne hienosti vanhan lakanan päälle ja kiikuttaa metsään.
Otamme valokuvia. Rannasta, pihasta, toisistamme. On ikävä lähteä, mutta tämä käynti on vain pikavisiitti; velvollisuudet toisaalla vaativat. "Tulen pian uudelleen", kuiskaan lähteissäni. "Ehkä jo ensi pyhänä jään syliisi..."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
LUETUIMMAT
-
Loskaista on, jalat kastuvat. Illalla Pinjuska kääriytyy mummiin, käy masun päällä rauhoittumassa, sitten linnoittautuu kainaloon. ... -
Hyvää Joulua! :) ”Teille on syntynnä Vappaottaja”, eli Luukkoan jouluevankeljumi kaenuulaesittaen: Siihe aekaan Aokusti-keisari anto me...
-
Mökkimatkalla aikaudun Iihin , jossa asuin noin 34 vuotta sitten. Ihmettelen ja loksauttelen leukojani tuon tuostakin, sillä kovin palj... -
Mummi oli nostelemassa karjalanpiirakoita pöydälle, kun hän kuuli auton kaartavan pihaan. Hän meni ovelle. Kun se aukesi, takana seisoi ma...
-
Seitsemän vuoden sisällä olen kokenut kolme leikkausta, joista ensimmäinen oli kaikkein kipein, satuttavin ja yllättävin. Silloin minut leik...
-
--> Tämänkertaisen Rokualle tulon syyksi paljastukoon nyt se, että kahdestaan halusimme juhlistaa päivää, jolloin tulee vierähtänee...
-
Kävimmepä sunnuntaina vaihteeksi ihailemassa Suomussalmelle perustetun Teatteri Retikan perushahmoa Eero Schroderusta . Tällä kertaa hän esi...
-
Oi mikä tärkeä päivä tänään perheessämme onkaan! Pepille nimittäin aukeaa tänään opin ohdakkeisen tien ensimmäinen, salaperäinen ja ikimuist... -
Renkaat humisevat vaimeasti, kun tie ahmii autoa. Puristan rattia ja koetan karistaa mielestäni siellä pörrääviä ajatuksia, mutta ne ilkkuva...
3 kommenttia:
Juuri näin! Näin myös minä tunnen kun saavun sielunmaisemaani Sydän-Savoon. Kuin syliin. Hienosti kuvasit, samat on tunteet...
Varmasti mahtava tunne tuo pääseminen mökille. ja ne puuhat siellä odottaa tekijäänsä. itsellä ei mökkiä ole muuta kuin tämä asuttamani mökki.
Tavallisesti minulta pääsee itku kun keväällä ensimmäisen kerran saavun mökille. Se kun on lapsuudenkotini rannassa. Kaikki edesmenneet ovat siellä vastassa...
Lähetä kommentti