TIETÄÄKÖHÄN SE UKKI, KENEN KANS OIKEIN ON NAIMISISSA?

Nyt ne ovat menneet, mummola helisee tyhjyyttään, kaipaus vain kietoo pehmeitä verkkojaan. 

Olikin sitä vekslausta ihan riittävästi, pikkuisten jalkojen varhaisyön töminää, kunnes tuli toppi; jokin raja täytyy olla nukkumiskaverinkin valinnassa. Äiti oli tomerana ja mummikin tietysti tuli hyvänä kakkosena - ukki ei ottanut kantaa… ”Haistele sä äitiä”, kehotti Peppi, kun laittoi Pinjaa mummin vierestä. – Pinjallahan on päiväkodissa väliin äidin yöpaita, väliin isän paita unileluna (kumpikin pitää olla käytetty, tutun tuoksun vuoksi). 

Isomummun luona (Ämmänsaaressa) käynnin jälkeen Peppi halusi käydä myös isoukin haudalla (ainoa menneistä, jonka hän oli nähnyt) ja kun siellä heidän lumienkelipallonsa laskemisen jälkeen mummi otti siitä kuvan, kysyi Pinja välittömästi, kiven päälle pyrkien: "Otitko sä isoukista kuvan?"...

Aarrettakin etsittiin ja löydettiin, ainahan se mummi sen järjestää… Ja vaikka Lumikin sijaan olisi mieluummin otettu vastaan prinsessa Ruusunen, silti tämä käsillä oleva prinsessa löysi paikkansa... 


Ukki puolestaan vei lapset pihanurmikon lumihuurteeseen hiihtämään ja leikkipuistoon ja läheiseen metsään samoamaan. Tuliaisina talven törröttäjiä, kovin monen mutkan kautta kierreltyinä...

Pinjan näkymättömät ponit ovat kuulemma töissä toimistolla Töölössä. Niiden työnä on nuolla itseään. Ne syövät kaikenlaista, mm. tulta. Tuli on niiden voima. Kun ne syövät sitä, ne rupee lentämään. Vähän aikaa takkahuoneessa poneja kuunneltuaan Pinja kertoi niiden paljastaneen, että mummi on prinsessa! Johon mummi, että mistähän ne tiesivät ja että tiesiköhän se ukki, kenen kans oikein on naimisissa? 

NE TULIVAT TAAS. IPANAT

Ne tulivat taas. Ipanat. Vedettävine eläinlaukkuineen. Syöksyivät syliin, rutistivat. Ulkovaatteista kuoriutumisen jälkeen paikat piti katsastaa, sitten myöhäiselle iltapalalle, olihan kello jo lähes yksitoista illalla. Peppi varasi pöydässä mummia kaulaillessaan nukkumapaikan hänen vierestään, mutta Pinja ennätti siihen kuitenkin ensin, mikä aiheutti pienen skisman…

Kun äiti sitten ilmestyi levitetyn sohvan viereen sanomaan hyvää yötä, paikanvaltaaja epäröi, katsoi mummia ja supitti: ”Mä haluun äidin viereen…” Peppi syöksyi tyynyineen oitis hänen tilalleen, otti mummin käden, halasi sitä. ”Mulla ei oo muuta unilelua, niin sun kätes on sen tilalla.” ”Sopii”, kuiskasi mummi. Valoja sammuteltiin, vain olohuoneen jalkalamppuun jäi himmeä kajo. Sitten mummin käsi työnnettiin syrjään. ”Mä meenkin äidin viereen”, kuului hetken päästä, anteeksipyytävään sävyyn...

No, senpä mummi ja ukki olivatkin jo etukäteen ennakoineet ja varanneet vieraiden käyttöön oman ison avaruuslaivansa. Aina ennen Peppuska oli ollut joko mummin vieressä tai tämän ja ukin keskessä, Pinjuska harvemmin, mutta matkaa edeltäneen viikon erossa olo äidistä veti tämän luo nyt molempia tiukemmin nuorin. Mennessään Peppi kuului kuiskaavan ukille, että tämä menisi nyt mummin viereen. No, ukki oli jo asettautunut mukavasti työhuoneeseen omaan olotilaansa, joten mummi sai jäädä rauhassa omiinsa.

Aamulla unta kesti lähes yhdeksään, sitten oli vuorossa puuro ja sen jälkeen jälleen kerran piti katsoa Viiru ja Pesonen. Päivä oli mukavan leppoisa ulkoilua ajatellen ja ukin ruokatunnin mentyä aiottiinkin yhdessä metsäretkelle, mutta lähtöhetkellä Pinja kieltäytyi, luultavasti mielessä kajusivat mummin pakasteeseen jäätymään laittamat mehujäät, joten Peppi ja äiti menivät sitten kahdestaan, mummi jäi pienemmän seuraksi ja ukki palasi töihin. Pelattiin tietokoneella Muumipeliä, välillä pienempi pelaaja onnistui klikkaamaan itsensä pois sivuilta ja mummin täytyi vajavaisine taitoineen yrittää palautella. Värit jäivät koko koneeseen jotenkin oudoiksi, mutta peli saatiin kuitenkin loppuun. Kaksi kertaa. Äidin laitettua kuvia Pepistä milloin eväitä syömässä, milloin oksanhangassa kiikkumassa, mummi lähetti vastaavasti Pinja ja Muumipeli -näkymän.

Toisten kotiuduttua mummi käväisi kaupassa ja sitten leikittiin kuumenee, kuumenee, kylmenee, kuumenee… Tuulikaapin oven takaa löytyivät vihdoin yllätykset, kaupan mehujäät ja aarteeseen oltiin varsin tyytyväisiä.

Illalla juoksentelivat lapset äitinsä kanssa pihan pimeydessä otsalampuin varusteltuina valohippaa, sen jälkeen lämmitettiin sauna ja viriteltiin takkaan tulet. Liekkien loimu oli tenhoava ja niitä haluttiin ehdottomasti syöttää. ”Mä syötän sitä…” Pikkuinen paperipala sormien välissä lähestyttiin tulta, se pelotti, joten loppujen lopuksi mummi oli se, ken syötti…

Yöpuulle kömmittiin varsin ajoissa, vain mummi jäi ihmettelemään hiljaisuutta. Tietokoneen ääreen tietysti.