Uuden vuoden aattona ajaa köryyteltiin Ämmänsaareen sukuloimaan. Illalla jäivät lapsukaiset isomummun, ukin sisaren sekä tämän puoliskon hoiviin ja loput (äiti, mummi ja ukki) suuntasivat kohti suomussalmelaista teatteri Retikkaa, jonka uudisrakennus oli kohonnut joen rantaan entisen Alkon jatkoksi. Ohjelmistossa oli vuorossa erilaisia sketsejä sisältävä Karvahatun paluu. Nimi viittaa samaisessa rakennuksessa sijainneeseen Karvahattu-nimiseen kapakkaan, jossa muutamat nimeltä mainitsemattomat mummit ja ukitkin olivat sattumoisin tulleet piipahtaneiksi hamassa, ah niin kovin hamassa menneisyydessä, noina nuoruuden uljaina ja erehtymättöminä vuosina.... Itse asiassa esitys olikin osittainen katsaus juuri noihin aikoihin, jotka ainakin ukin ja mummin ikäpolvelle sekä sitä vanhemmalle olivat hyvinkin tuttuja. Ja teatteria Suomussalmelle alun perin hommaamaan ryhtynyt Eero Schroderus oli ehdoton tähti niin käsikirjoittajana kuin näyttelijänäkin.
Esitys osoittautui vallan mainioksi, ei olisi uskonut harrastelijoiden suoritukseksi. Pysähtyneitä tuokioita oli vain muutama, muulloin saatiinkin sitten nauraa ihan ehotellen, hekotella perin juurin kainuulaisille tavoille, sanoille ja sanonnoille.
Näytöksen päätyttyä kuului yhden jos toisenkin suusta toteamus, etteipä joukosta monikaan olisi entisaikoina arvannut tästä lähes korpien kätköissä uinuvasta kyläpahasesta joskus tuollaisen koko syrjäistä seutua rikastuttavan helmen löytyvän. Jos se nyt ei ihan maallista vaurautta toisikaan, niin ainakin sitä henkistä...
Teatterireissun jälkeen lapset vietiin koiravaljakkoajelulle siihen samaiseen joenrantaan, välillä vain piti käväistä ravintelin puolella kuumalla kaakaolla ja samalla varpaita lämmittelemässä. Rakettien pauketta ja sähinää riitti noin kymmeneksi minuutiksi, tosin siinäkin oli yllin kyllin, olisihan noita euroja toki voinut johonkin tähellisempäänkin laittaa.
Isomummulaan palattua oli vuorossa tinan valantaa. Molemmat tytöt saivat taikasauvan ja välillä meinasi pikku känkkäränkkäkin tunkeutua joukkoon mukaan, kun toiselle oli kuulemma sattunut vähän kauniimpi kuvio kuin toiselle, mutta siitä onneksi päästiin ohi suhteellisen nopeasti. Nakkien ja perunasalaatin jälkeen ilta oli venynyt jo lähes keskiyöhön ja vaikka millään eivät olisi silmät eivätkä suut malttaneet asettua kun ulkona paukkuikin välillä vielä kovanlaisesti, niin kun äiti rupesi lukemaan vinttihuoneen hämyssä Peppinja-kirjaa, huoneeseen laskeutui hiljaisuus, joka rikkoontui vasta uuden uutukaisen vuoden ensimmäisen päivän, 1.1.11:n aamuna.
Yöllä oli tullut lunta reippaanlaisesti ja ukki sai tarvitsemaansa ulkoliikuntaa kolan varressa. Samaa valkoista sateli vielä kotia kohti lähtiessäkin. Kajaanissa sitä vastoin ei ollut satanut ollenkaan, joten lumitöihin ei kukaan täällä päässä joutunut. Hiihtämään Peppuska kyllä joutui ja mieluusti hän lähtikin ukin kaveriksi. Myöhemmin saunaan työntyi punaposkinen, hikinen ja tosi tyytyväinen tyttö. Olihan ukki opettanut hänet laskemaan mäkeäkin niin, että sauvat sojottivat nätisti taakse- eikä eteenpäin.
