KRUUNUNPERIJÖITÄ JA PITSIPÖKSYJÄ

Eilen jännäsin pohkeeni takia tai paremminkin taisin jännätä, oliko syvätukkeuma iskenyt, saapunut rankaisemaan mummoikäisen juoksujalkaa. Herätti minut toissa yönä jo kahdentoista jälkeen, sattui niin että kippuroin, kärisin, vaikeroin ja ulisin. Ja nousin ylös, koska kuka nyt sellaisessa tuskassa voisi nukkua. Siis sitten kun vähän helpotti, että pääsin konkkaamaan koneelle. Olihan noita kirjoitushommia, joten kaikki valvomiset otan hyötykäyttöön. Vaikkapa koipi ojossa monistuskoneen päällä. Ei turhaan mene nekään hetket.

Hän ei muistanut aamulla ollenkaan heränneensä kipuiluuni, vaikka ihan selvästi jotain juttelikin silloin. Hyvä niin, työmiehen onkin saatava levätä, ettei leipä lopu.

Illalla holvasin koipeni kuumakylmägeelillä, menin nukkumaan kahdeksalta ja raotin ensimmäisen kerran silmiäni puoli seitsemän maissa tänä aamuna. Unessa olin ollut juuri vetämässä vaaleansinisiä pitkälahkeisiä pitsipöksyjä jalkoihini.

Nyt sitten jännään taas, koko maailma jännää. Tosin ei minun vuokseni vaan toisen melkein yhtä tärkeän henkilön, nimittäin Ruotsin kruununperillisen syntymistä. Vaikken minä ihan yhtä paljon sitä taida sentään osata jännittää, lapsiahan syntyy kaiken aikaa, liukuhihnalta... Mutta niinköhän me saadaan pikkuprinssi naapurimaahan. Siis jos noihin vaaleansinisiin pitsipöksyihin on uskominen...

J.K. Hihii, nyt vasta luin, että prinsessahan se onkin syntynyt! Mihin tässä enää voi luottaa kun ei uniinsakaan edes?

Siispä onnittelut Viktorialle ja Danielille ynnä koko Ruotsinmaalle ja tervetulotoivotukset Danielalle! (Eikö siinä olisikin ihana nimi prinsessalle? Keksin sen ihan itse, ei tarvinnut edes miettiä. Toivottavasti Vickankin sen hyväksyy...)

PRINSESSA

Käytiin katsomassa Prinsessa-elokuva. Järkyttävää, miten mielisairaaloissa potilaita on kohdeltu. Tippa silmässä sitä katselin... Ja vaikka paljonhan siinä oli hykerryttävääkin, mikä väkisinkin sai naurunväreet leijailemaan, niin totesin taas kerran, että paras minulle olisi pysyä lapsille tarkoitetuissa ohjelmissa - olisi paljon kevyempi olo jälkeenpäin. Eikä 11 vuoden ikäraja suinkaan ole sopiva tälle elokuvalle!

Loppulaulun lauloi iki-ihana Johanna Kurkela.

TIETÄÄKÖHÄN SE UKKI, KENEN KANS OIKEIN ON NAIMISISSA?

Nyt ne ovat menneet, mummola helisee tyhjyyttään, kaipaus vain kietoo pehmeitä verkkojaan. 

Olikin sitä vekslausta ihan riittävästi, pikkuisten jalkojen varhaisyön töminää, kunnes tuli toppi; jokin raja täytyy olla nukkumiskaverinkin valinnassa. Äiti oli tomerana ja mummikin tietysti tuli hyvänä kakkosena - ukki ei ottanut kantaa… ”Haistele sä äitiä”, kehotti Peppi, kun laittoi Pinjaa mummin vierestä. – Pinjallahan on päiväkodissa väliin äidin yöpaita, väliin isän paita unileluna (kumpikin pitää olla käytetty, tutun tuoksun vuoksi). 

Isomummun luona (Ämmänsaaressa) käynnin jälkeen Peppi halusi käydä myös isoukin haudalla (ainoa menneistä, jonka hän oli nähnyt) ja kun siellä heidän lumienkelipallonsa laskemisen jälkeen mummi otti siitä kuvan, kysyi Pinja välittömästi, kiven päälle pyrkien: "Otitko sä isoukista kuvan?"...

Aarrettakin etsittiin ja löydettiin, ainahan se mummi sen järjestää… Ja vaikka Lumikin sijaan olisi mieluummin otettu vastaan prinsessa Ruusunen, silti tämä käsillä oleva prinsessa löysi paikkansa... 


Ukki puolestaan vei lapset pihanurmikon lumihuurteeseen hiihtämään ja leikkipuistoon ja läheiseen metsään samoamaan. Tuliaisina talven törröttäjiä, kovin monen mutkan kautta kierreltyinä...

Pinjan näkymättömät ponit ovat kuulemma töissä toimistolla Töölössä. Niiden työnä on nuolla itseään. Ne syövät kaikenlaista, mm. tulta. Tuli on niiden voima. Kun ne syövät sitä, ne rupee lentämään. Vähän aikaa takkahuoneessa poneja kuunneltuaan Pinja kertoi niiden paljastaneen, että mummi on prinsessa! Johon mummi, että mistähän ne tiesivät ja että tiesiköhän se ukki, kenen kans oikein on naimisissa?