SFÄÄREISSÄ TAAS

Perillepääsy korvaa taas pitkän ajomatkan tuoman uupumuksen. Astun pihapiiriin ja huikkailen sinne tänne. Aitta hymisee hiljaisen tervehdyksensä, keinu narahtaa kutsuen, mökki reuhauttaa riemukkaan rehvakkaasti ovensa sepposen selälleen, ja takka pyytää tulta.

Kierrän tervehtimässä koko mökkimaailmani. Aalto lyö rantaan verkkaisesti, veneen kokkaan on sade muodostanut oman lammikkonsa, puut suhisevat vaimeasti ja orava nököttää kannon päällä käpy käpälissään. Kukat leimuavat yhä, niiden ympärillä riemuitsee keijuperhe. Tontut keräävät valoa kennoihinsa näyttääkseen illan tullen tietä tsasounaan, saunalle, liiteriin, huussiin.

Saunan pukuhuoneessa odottavat viime kerralla kyhäämäni vihdat, ne melkein oikeannäköiset. Iltamyöhällä ihana tuoksu täyttää ilman, kun kannan yhden niistä lauteille, kastan veteen ja lasken hetkeksi kiuaskiville. Ropsutus selkään, masuun, jalkoihin. Aauuh... Lämpö, rakkaus ja kotirannan hellivä syleily kohottavat sieluni upeisiin sfääreihin. Jälleen kerran.

Kiitos soi koko olemuksessani. Nyt osaan kiittää hirvittävästä talvestakin; sainhan korvaukseksi jotain näin suurenmoista - ihanan aurinkoisen, mökkitäyden kesän! Kiitän myös enkelistä, joka minulle lähetettiin. Ahdistus on poissa.