PEGASOS VOI OLLA MINKÄVÄRINEN TAHANSA

Kun näin ilmassa sulavasti liitävän raudikon, suitset suupielissään, siivet kepeästi sivuilleen levitettyinä, jäin uteliaana odottamaan,
millainen reki sen perässä ilmestyisikään. 

Yllätyksekseni ei tullut rekeä ollenkaan ja hevonenkin räntsähti maahan niin että koivet notkahtivat.
Sinnikkäästi se nousi taas lentoon, putosi ja nousi, putosi ja - kääntyi suoraan minua kohti, ilmaan kohoten... 

Juoksin sisälle muitakin mokomaa ihmettelemään,
mutta kertomani herätti lähinnä hilpeyttä ja hienostuneita hymynväreitä vilahteli itsekunkin kasvoilla. 

Kun palasin pihalle, pyöreä, punaviiruinen helikopteri pöristeli hirvittävän matalalla ja karkuunhan sitäkin oli sännättävä. 

Yhtä pakenemista taivaalta tulvivien hevosten ja heliskuuppereiden tieltä kesti hyvän aikaa, sillä molemmat uhkasivat rysähdellä päälleni milloin miltäkin suunnalta. Ja minähän luikin, puikin ja pötkin.
Totta kai. Ja selvisin.

Myöhemmin ikkunasta katsoessani mustalla taivaalla vilisti lukematon määrä erivärisiä, kirkkaita kohteita.
Sikinsokin. Niitä tuli sekä oikealta että vasemmalta, niin edestä kuin takaakin. Yhteen kaarevaan lentorataan oli merkitty ajokieltoa osoittava liikennemerkki.

  Ai, samat säännöt ovat käytössä ilmaliikenteessäkin, hoksasin.
Ja heräsin.

Mutta mikä kumma tuo nyt muka olikaan, että yöllä kaikenlaista lenteli, sillä meillähän pitäisi parhaillaan olla nähtävissä aikamoinen ilotulitus? Harmi vain, että pilvet estävät tällä säällä näkymät. 

Mutta kannattaa kokeilla kameralla.
Sillä voi joskus onnistaakin.

Mieltäni askarruttaa, olikohan sillä hepalla tosiaankin siivet... 

Sillä jos oli, niin silloinhan kohtasin itse Pegasoksen!