Matka on ollut pitkä ja väsymys painaa.
Vielä kun jaksaisi pätkän möykkelikköistä mökkitietä!
Auton renkaat nuolaisevat jokaista koloa ja kohoumaa, pohjaa hyväilevät polun keskelle uhmakkaasti kohonneet varvut ja heinätuppaat sekä pienet kuusen- ja koivunalut.
Mitään järisyttävää raapaisua ei kuitenkaan kuulu, vaikka sellaista alitajuisella jännityksellä kuulostelenkin.
Ihanainen rakas, tuttu näkymä avautuu eteeni.
Järvi peilaa taivasta, on tyyni ja häikäisevän sininen.
Mökkimaailma sieppaa minut lämpöiseen, lohduttavaan syliinsä.
"Sinä tulit!" kuulen kuiskauksia.
Puut värisyttävät lehtiään ja huokailevat.
Tuulenhenkäys häivähtää kasvoillani ja tuntuu kuin kuulisin keijukellojen helinän.
Menninkäinen kurkistaa grillitsasounan takaa, peikkopojat vilistävät rantapöheiköissä ja saunan suunnalla kopisevat Annan ja Kaapon, saunatonttujeni askeleet...
Istahdan porraspuulle.
Tunnen näkymättömien käsien hellät hipaisut hiuksissani.
Kiedon kädet polvieni ympärille ja tiputtelen kyyneleitä syliini.
Olen tullut kotiin.
2 kommenttia:
hyvä kotiin paluu..ihana kaihoisa tunnelma
Hyvältä se tuntuikin, huolimatta siitä, että lukuisat askareet odottivat, mutta nehän kuuluvatkin automaattisesti siihen tulotunnelmaan. Tuossa blogin oikeassa yläkulmassa on se eteeni avautunut näkymä, tietenkin ilman autoa. Tässä vasemmalla näkyy edelliskesien päivänlasku.
Lähetä kommentti