PYÖRÄKIN SITTEN KORKATTU

Markkinoille kiirehdin heti aamusta. Kevätmarkkinoille. Kotikaupunkini kohennuskepeille... Oli aurinkoista, tosin tuuli viuhui, mutta näppärästi, kävellen, reissu toteutui. Löysin torilta hyvän luudan, jollainen meillä oli joskus ollut, se olisi ollut tarpeellinen, mutta kantamalla? Jätin sikseen, jatkoin kiertelyä. Ostin viipurinrinkilöitä, lohikukkoja, nehän voi panna pakkaseen... vyötärölenkkiin kiinnitettävän kellon ikään kuin äitienpäivälahjaksi. Tokko muuta nyt saisinkaan: Hän toi ruusun jo eilen, perjantaina, raivausmatkalle lähtiessään... Kiitos siitä... Huomenaamulla ei kukaan tuo kahvia, itse en sitä keitä, koska en niin kamalasti sen perään hingu. Silti on outoa olla äitienpäivänä yksin, vaikka niitä lapsia ei enempää kuin kaksi ole siunaantunutkaan...

Lähteissäni hain sittenkin sen luudan, noitahan tarvitsee sellaisen ja se kädessäni rimputtelin kotiin, joustavasti. Aurinko helli kaupunkia, tie kuiski kutsujaan, joten etsin käsiini pyörän avaimet ja polkaisin liikenteeseen uudelleen. Hui, miten nopeasti silta jo olikaan siinä edessä! Hetken kiertely ja takaisin. Polkeminen oli helppoa kuin mikä, kunnes. Kunnes rinne kohosi ja pakotti talutusnaiseksi. Höttövoina koivet tärisivät kun koetin nostaa niitä keskellä olevan tangon yli. Milloin naistenpyörän tanko on noin korkealle hitsattu? Aiemmin se ei ollut tuottanut hankaluuksia...

Kamera oli kyllä repun sivutaskussa, mutta kun kuvattavaa ei ollut - enhän nyt ihan heti taas niille linnanraunioillekaan kehdannut...

Armotonta menoa