HÖYRÄYTETYT

Kevät on näköjään höyräyttänyt meidät perusteellisesti. Heräsin kuutta vaille kuusi, kertaakaan yöllä valpastumatta. Se on aikamoinen ennätys aamuyökukkujalle. Hän oli kyllä pyörinyt taas neljästä asti. Hmm, on tullut nyt sitten siihen ikään, ilmeisesti...

Aurinko houkutteli meidät laajentamaan lehdenhakumatkan reipastahtiseksi aamulenkiksi. Hän otti sauvat, minä en niistä tykkää tai oikeastaan se taitaa olla sydämeni, joka jostakin syystä vieroo niitä, häiriintyy mokomasta. No, jalka nousi kepeästi, tienvarren metsiköstä vilahteli lasten leikkien jälkiä, ikävä kyllä myös aikuistenkin. Koipeni eivät tunnetusti malttaneet pysyä ikäiseni ihmisen tasolla vaan pyrähtelivät juoksuun, vaikka Hän vähän estelikin, maantien viertä kun tepasteltiin. Siitä huolimatta karkasin tuokioksi, varoitin kyllä Häntä juoksemasta, sillä en tiedä mitään niin hupaisaa näkyä kuin sauva käsissä lönköttävän. Ikään kuin sukset olisivat päässeet alamäessä irti ja niiden perässä nyt rynnistäisi...

Venyttelemättähän me, tietenkin, matkaan lähdettiin, joten kesken kaiken, muina naisina, tarkistin Häneltä, että missä se penikkatauti taas tuntuikaan... Niin, entä maitohapot...

Kotona odotti sauna. Aamusauna - AHH!

Huimuuttani laitoin muuten eilen avaruuteen taas yhden kirjani, kustantajalle en sitäkään tarjonnut ole, kuten en sitä toistakaan parhaillaan aalloilla keinahtelevaa. Lukekoot netistä ne, jotka haluavat. Itse olen ne jo niin moneen kertaan kahlannut, että nyt on toisten vuoro. Jokaisen omalla vastuulla, tietenkin... Kokonaan niitä en  kerralla esille laittanut; luku päivässä saa riittää. Kohtuu kaikessa sentään.


Onnen aamu