KOTIIN

Aurinko rävöttää kuskin puolelta, hiostaa reisiä, kasvoja, koko roppia. Onneksi jonkinlainen ilmastointi kuitenkin humauttelee vähän viilentävää, kun tehon nostaa kyllin korkealle. 

Poika ajaa edellä, meillä molemmilla on täysi lasti.

Vauhti ja hyvä tie viekoittelevat hurmaan, jossa on pidettävä kieli keskellä suuta, että ratti pysyy vakaana ja järki päässä.
Ja pää ehjänä.

Pari täpärää tilannetta. Minulla, olen kai liian holtiton.

Kotiin pääseminen tuntuu hyvältä. Koti on siisti, valoisa ja kaunis.
En jaksa purkaa vielä mitään; pakkaukset jäävät lojumaan sinne, minne ne on rätkäisty. Viisi pahvilaatikollista pelkkiä kirjoja - siskon vintille jäi toinen mokoma.
Ja kaikki ne pitäisi mahduttaa hyllyihin, entisten lisäksi...

Yöllä uneksin uudesta huoneistosta, vasta valmistuneesta, hienosta.
Haluan ostaa sen, mutta pankki ei anna lainaa.

Aamulla herätessäni en ole varma, onko se totta vai unta.
En ole muuten vieläkään.

Päivällä rakennan itselleni kesähuoneen.

IHANAA, KUN KESÄ TAAS SAA!

Puut varjostavat parveketta,
minun kesähuonettani. 

Ehkä se onkin hyväksi, ei liian kuumaksi pääse. 

Olen ripustellut kukkia, osin keinosellaisia, sillä jos kerran suurimman osan kesästäni vietän mökilläni,
eiväthän ne aidot jaksa elää. 

Yksin, kuivettuneina. 

Siskoni sanoi kun kerroin tästä tekopyhyydestä,
että jos joku valittaa, keitä kahvit. 

Just niin.
Kuinkahan moni sitä minun lisäkseni edes näkee? 

Hullupähkäpää minä.

Mutta ihanaa, kun kesä taas saa!