maanantai 31. lokakuuta 2022

TRAUMA

Taas öinen töllö auki - ehkä sieltä jotain jo näkyisi, jotain, mi saisi unohtamaan ja sammuttamaan… Unohtamaan ne kaukaiset näyt, riipaisevat tunnot, armottomat iskut… Sammuttamaan liekehtivän sydämen pelottavan roihun - helvetillisen, kiirastulimaisen. Tulen, joka ei salli nukahtaa. Vielä kuitenkin tuolla, lähes kokonaan karrelle palaneen, hiilenä savuavan sydämen äärimmäisessä reunassa sinnittelee hauras, harvakseen sykkivä pala. Pikkiriikkinen, mutta lähes särötön. Kovin kauan se on säästynytkin. Kovin kauan se on jaksanutkin ravistaa lähelle tunkevaa vainoojan verkkoa. Miten pitkään vielä muistot jaksavat vainota? Miten kauan puhdas sydänsiru pystyy niitä hätistämään? Ei kovin kauan enää, niin uskon - ei mikään pysty lopullisesti pitämään loitolla piinaajaa, tuhon enkeliä, kuoleman sanansaattajaa. Tänä aamuna vielä heräsin. Miten lie huomenna? Joko silloin on se viimeisinkin siru luovuttanut ja antautunut tulelle? Joko silloin viimeinkin olen purteni nostanut ja päässyt pakoon? Karannut ikuiseen rauhaan? Rauhaan, josta ei tarvitse herätä.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittelusi on aika surullista luettavaa, melkein tulee omakin sydän rikkinäiseksi kun ajattelee kirjoittamiasi asioita taaksepäin mennessä elämää. Parempi olisi katsoa eteenpäin ja nähdä siellä valonpilkahduksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anteeksi kun kirjoitin noin kuin kirjoitin. muistan tuon ajan kun tuo trauma sinulle tuli ja siitä blogissasi kerroit. Se tuntui silloin niin väärältä ja sitähän se oli ja on yhä. Silloin sinulla oli nuo ihanat pienet lapsenlapset ilonasi. Paljon on vettä virrannut näiden vuosien aikaan, toivottavasti seuraava 10 vuotta tuo uuden ilon elämääsi.

      Poista
    2. Olen pahoillani. Kymmenen vuoden takainen trauma ei anna minun nukahtaa uudelleen öisin, sillä vaikka kuinka koetan ajatella mukavia asioita tai keskittyä pelkkään hengitykseni kuuntelemiseen, jostakin luikertelee taas jokin ahdistava muisto, ja siitä päästäkseni en ole löytänyt muuta keinoa kuin nousta ja katsoa telkkarista jotain, mitä tahansa, kunhan se vie ajatukset muuhun. Onneksi olen tallentanut ohjelmia, joten katson niitä, kunnes silmät väkiselläkin painuvat kiinni. Jos eivät painu, valvon seuraavaan iltaan asti ja silloin ehkä uni taas ottaa mukaansa.
      Koko ajan olen koettanut katsoa eteenpäin ja löytää niitä valonpilkahduksia, mutta minkäs teet, kun et löydä niitä kuin hetkittäin! Sivusta on helppo ohjastaa, mitä pitäisi ja mitä ei pidä. Kukaan ei silti pysty auttamaan.

      Poista

LUETUIMMAT