keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

EIKÖ MUKA HAAVEITA?

Minullako ei muka haaveita tulevaisuuden varalle?
Voi veikkonen, on toki, muutama. Vielä kymmenisen vuotta sitten haaveilin, miten koko meidän perheemme asuisi samassa pihapiirissä, me isovanhemmat omassa asunnossamme ja molemmat lapsemme omissaan siinä vieressä.

No, se haave särkyi, mutta yhä unelmoin asumismuodosta, jossa olen päivittäin kosketuksissa molempien lasteni sekä heidän perheittensä kanssa ja saan sitten joskus ummistaa silmäni viimeisen kerran omassa kodissani, rakkaitteni ympäröimänä. Mihinkään hoitokotiin en halua kadota sänkyyn sidottavaksi ja vieraiden ihmisten käänneltäväksi kylmää soppaa ryystämään.

Yksinäisyys on viime vuosina näyttänyt minulle jo niin hyvät kuin pahat ja tuskallisetkin puolensa, joten sitä en yhtään kaipaisi, kunhan vain tämä perheyhteisö toteutuisi.

Taivas, varjele ja helli tätä ainoaa toivettani ja lennätä se kauas sateenkaaren päähän sekä salli minun löytää se sieltä!

4 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Niin kauan pitää olla joiotain haaveita, unelmis kun henki kulkee. Ti edes ikä saa olla haaveille este. toki ne haaveet on vähän etilöaisia kuin joskus, kymmeniä vuopsia sitten.
Mukavaa kesän jatkoa sinulle.

Sylviira kirjoitti...

Näinhän se on, mummeli, kunpa sen vain aina jaksaisi muistaa. Kiitos, ja sopivan aurinkoista kesää sinullekin!

mielenkuviajatarinoita.Blogspot.com kirjoitti...

tuttua haavetta nykyään, en nuorena osannut edes kuvitella, millaista on elää yksin vanhana ja sairaana. ykköstoive tämä minulle on että lapseni pysyvät lähellä , yhden kanssa olen jo puhunut omaishoidostakin sitten jos tai kun terveyteni sitä vaatii.. niinkauan kotona kuin mahdollista, sitten saa viedä jos tai kun en enää sängystä ylös pääse. nautitaan vielä siitä mitä on. Päivä kerrallaan eteenpäin. Ihanaa loppukesää toivoen

Sylviira kirjoitti...

Toivottavasti pääset sieltä sängystä vielä monet, monet vuodet!
Ihania loppukesän päiviä toivon sinullekin!

LUETUIMMAT