Syyspihlajat punertavat. Kaupungissakin. Mökkini ihana pehmeys yhä yllättää iltaisin. Siis se, mi oli ennen, muisto siitä. Muutaman vuoden se vienee, se elo/syys/lokakuun tähtien vyön uskomattoman upea näky, rantaan ajautuneitten ihmistä muistuttavien puupökkelöiden muisto ja.... Ja ja ja...Joskus ehkä vielä pystyn antamaan anteeksi. No, en ehkä ennen tähtiin nousemistani. Mutta jos pystyn, niin - TAIVASHAN ON SILLOIN AUKI! Ja sieluni vapisee vapauttaan, pudotettuaan itseään vahingoittavan katkeruuden paulan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti