Sataa,
sataa…
Yö
heittää huntuaan.
Mietteisiin,
syviin, vaipunut
mies
harhaa,
uupunut.
Häilyen
takaa auteren
käy
usvanoidan tie.
Se
kietoo viittaan hämyiseen,
luo
pilvilinnain vie.
Pois unohtuu,
pois
katoaa
maailma
kavala.
On
usvanoidan linnassa
tuntoja
rikkaita.
Sarastus
noidan karkottaa,
jää
jälkeen viitan usva.
Lumous
häipyy, hajoaa,
räjähtää
rinnan tuska.
Käy
riemuin linnut laulamaan,
heläjää
metsän urut.
Ei
suostu korva kuulemaan,
ei
laannu sielun surut.
Hiljalleen
hiipii unohdus,
ei
itke enää kaipaus.
Varoen
kuiskii ikuisuus,
helähtää
hiljaisuus.
(Kirjoitin tämän noin 12-vuotiaana. :)
(Kirjoitin tämän noin 12-vuotiaana. :)
Löytyy mm. kirjastani Tyhjä Kirja, sivulta 100-101)
5 kommenttia:
Upeeta. Että 12 vuotiaana kirjoitit jo näin hienon runon. Minun runoni olivat siinä iässä ihan lapsellisia. 2 viimeistä säkeistöä on hyvin voimakkaita . Usvanoita on sekä todellinen että satumainen. Kamppailen vieläkin Varjojen saaressa, minulla on aivot ihan solmussa, kun yritän saada tarinan selkeeksi, kirjoitan vähän lisää joka päivä. Nyt tarina on sinun luomiesi henkilöiden ympärillä. Nukun taas yön ja katson löytyykö aamulla uusia idoita. Huh, kyllä fiktiivinen on lopulta vaikeampaa minulle.
Kiitos. Pitääpä käydä vilkaisemassa, mitä ne Annikki ja Kalervo puuhailevat. En ole ehtinytkään sinne sivullesi pitkään aikaan. Varjojen Saari on hieno juttu, yhdistäähän se niin monia kirjoittajia. Yhteenkokoajalla, siis sinulla, siinä kaikkein vaativin tehtävä onkin. Uskon, että kyllä se vähitellen mutjahtaa mukavasti paikoilleen.
mutjahtaahan se:)) Kalervo ja Annikki ovat tulleet minulle rakkaiksi ystäviksi, näen heidät itseni kaltaisena romantikkona:).. olen saanut nyt lankoja kiinni.. sain tunnustuksen jonka jaan myös sinulle. Käy hakemassa sivultani, pieniä sanoja..
Sinulle on uusi tunnustus sivulla Varjojen saari , otsikko Tunnustus
Aikatherine, KIITOS tunnustuksesta, en tiedä, ansaitsenko sitä, mutta kaunis ele sinulta, kultaseni. Toivoisin, että minulla olisi voimia jatkaa sen antamista eteenpäin, mutta mehuni ovat valuneet, tyhjyys on ahmaissut ne pohjattomaan kuiluunsa; toistaiseksi jaksan vain siirrellä vanhoja runojani paikasta toiseen. Luovuuteni sävel on nyt soinniton. Kun se taas heläjää, jatkan. Kiitos vielä! <3
Lähetä kommentti