perjantai 24. elokuuta 2012

USVANOITA

Sataa, sataa… 
Yö heittää huntuaan. 
Mietteisiin, syviin, vaipunut 
mies harhaa, 
uupunut. 

Häilyen takaa auteren 
käy usvanoidan tie. 
Se kietoo viittaan hämyiseen, 
luo pilvilinnain vie. 

Pois unohtuu, 
pois katoaa 
maailma kavala. 
On usvanoidan linnassa 
tuntoja rikkaita. 

Sarastus noidan karkottaa, 
jää jälkeen viitan usva. 
Lumous häipyy, hajoaa, 
räjähtää rinnan tuska. 

Käy riemuin linnut laulamaan, 
heläjää metsän urut. 
Ei suostu korva kuulemaan, 
ei laannu sielun surut. 

Hiljalleen hiipii unohdus, 
ei itke enää kaipaus. 
Varoen kuiskii ikuisuus, 
helähtää hiljaisuus. 


(Kirjoitin tämän noin 12-vuotiaana. :) 
Löytyy mm. kirjastani Tyhjä Kirja, sivulta 100-101)


5 kommenttia:

kaisu marjatta kirjoitti...

Upeeta. Että 12 vuotiaana kirjoitit jo näin hienon runon. Minun runoni olivat siinä iässä ihan lapsellisia. 2 viimeistä säkeistöä on hyvin voimakkaita . Usvanoita on sekä todellinen että satumainen. Kamppailen vieläkin Varjojen saaressa, minulla on aivot ihan solmussa, kun yritän saada tarinan selkeeksi, kirjoitan vähän lisää joka päivä. Nyt tarina on sinun luomiesi henkilöiden ympärillä. Nukun taas yön ja katson löytyykö aamulla uusia idoita. Huh, kyllä fiktiivinen on lopulta vaikeampaa minulle.

Sylviira kirjoitti...

Kiitos. Pitääpä käydä vilkaisemassa, mitä ne Annikki ja Kalervo puuhailevat. En ole ehtinytkään sinne sivullesi pitkään aikaan. Varjojen Saari on hieno juttu, yhdistäähän se niin monia kirjoittajia. Yhteenkokoajalla, siis sinulla, siinä kaikkein vaativin tehtävä onkin. Uskon, että kyllä se vähitellen mutjahtaa mukavasti paikoilleen.

kaisu marjatta kirjoitti...

mutjahtaahan se:)) Kalervo ja Annikki ovat tulleet minulle rakkaiksi ystäviksi, näen heidät itseni kaltaisena romantikkona:).. olen saanut nyt lankoja kiinni.. sain tunnustuksen jonka jaan myös sinulle. Käy hakemassa sivultani, pieniä sanoja..

kaisu marjatta kirjoitti...

Sinulle on uusi tunnustus sivulla Varjojen saari , otsikko Tunnustus

Sylviira kirjoitti...

Aikatherine, KIITOS tunnustuksesta, en tiedä, ansaitsenko sitä, mutta kaunis ele sinulta, kultaseni. Toivoisin, että minulla olisi voimia jatkaa sen antamista eteenpäin, mutta mehuni ovat valuneet, tyhjyys on ahmaissut ne pohjattomaan kuiluunsa; toistaiseksi jaksan vain siirrellä vanhoja runojani paikasta toiseen. Luovuuteni sävel on nyt soinniton. Kun se taas heläjää, jatkan. Kiitos vielä! <3

LUETUIMMAT