Ensiksi otellaan tikanheittotaidoista. Lapset heittävät heikommalla kädellään, aikuiset selin jalkojensa välistä maassa olevaan tauluun. Ei lupaavalta näytä... Seuraavaksi hypellään parin kanssa k e v y e s t i iso pallo vatsojen välissä (pallo ei saa tippua maahan), tähdätään rengasta haaviin (toinen heittää, toinen pyydystää), vieritetään/nakataan erimuotoisia palloja maassa laiskottelevan hulavanteen sisälle (ja tässä toiset hikoilevat päänsä riekaleille!), tasapainopolkuillaan (saa ottaa tukea kaverista), yritetään nakata hernepussia sankoon takaperin olan yli (toinen jälleen heittää ja toinen sieppaa määrätystä tilasta poistumatta), pantomiimitellään ja viimeiseksi lenkitellään 400 metriä urheilukentän ympäri (oma arvioitu aika tärkein).
Kärrynpyörä voittaa pallonkuljetuksen. WAUU! Ja koko ottelusta saamme pronssimitalin. (Joukkueita oli neljä...)
Peppi tulee levottomana vastaan kun lopetamme pakkaamisen. Kysyy, tuleva koululainen:- Onko oikein, että me Pinjan kans otettiin jo alkupalat? Ja mitäpä se minä? Noo, minähän, MINÄ siis, ikuisena käytösoppaana värisen, hetken vain ja uskoudun sitten, ettei se oikein sopisi, koska yhdessähän pitää mennä. Pelkään nimittäin, mitähän he ovat mahtaneetkaan touhuta...
No, turha pelko, Peppinja on valinnut sopivan pöydän ja he napottavat nätisti meitä odottaen. Pepillä jotain porkkanaraastetta lautasellaan, Pinjalla mahtava kasa muikkuja ja graavilohta... Sulan käytösoppaani ulkopuolelle ja ihastelen, miten isoja he ovatkaan, ja omatoimisia. Pinja kertoo Pepin pahoittaneen reaktioinnistani mielensä ja pyydän anteeksi. Milloin oikein lakkaan olemasta se opettaja?
Paluumatkalla poiketaan ostamaan Pinjalle mieluinen synttärilahja, legofriends tai jokin sellainen uusi virtaus... (tasapuolisuuden nimissä Peppikin saa valita oman muutenvainlahjansa, jonkin taikalaatikon), ja kotiin päästyä Pinja käärii lahjansa, jonka me piilotamme. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti