HEITIN HEIHHäSTä

Nukutti. Raskaasti. En herännyt lenkille ajoissa. Vähän harmittaa. Mutta voima on jonnekin kadonnut. Jo nyt?

Urheiluareenalla on pehmispallosota. Sekajoukkueet. Aika tasaista menoa. Viimeisessä erässä ottelevat lapsenlapset vastaan isovanhemmat ja viimeksimainitut kärsivät rökäletappion. 

Uimahallilla odottavat juoksuvyöt ja Maikki. Varsinainen rääkkääjä!
Lapset sentään saavat Tanjan kanssa peuhata lämpimässä veessä. Meidän vanhusten, raihnaisten, elämän kovettamien sen sijaan on juostava pikajuoksua, loikittava, poljettava... Voi sinua, Maikki! Pus. Kun nousen altaasta, en tunne sääriä omikseni. Vastaan haparoiva kohtalotoveri nauraa, että hän jo luuli vain itsellään olevan könttäolon.

Hetki altaassa vapaasti, ah, mutta sitten Pepin viisivuotias poikakaveri vetää tämän leikkikentälle. Mummi ja ukki ovat niin voimattomia etteivät jaksa Pinjaa mennä valvomaan just silloin. Mummi käyttää hiukset pestyään häntä erikseen siellä, jolloin tyttö toteaa olevansa liian pieni niihin telineisiin. Mummi onkin hirvistyksissään, niin mahdottomia kiipeilyjä siellä on.

Ruokailun jälkeen tunnin tauko ja sitten makkaranpaistoiltaan Ilkan kurun kodalle. Sieltä löytyy pikkuisia sammakoita ja jokin puraisee Peppiä. Hän herättää yöllä. Säikähdän, voisiko se olla käärme ja luulen näkeväni kaksi pistettä, mutta silmälasien kanssa tarkasteltuna se toinen piste onkin kesakko. Jalkopöytä turpoaa, on kuuma, kutisee. Laitan viilennysgeeliä, onneksi olen ottanut sellaista mukaan ja käärin jalan kylmään pyyhkeeseen. Aamulla sitten allergialääkettä. Kokiksen kanssa. Tietysti, muutenhan sitä eivät lapset saa.

Pinja kirjoittaa päiväkirjaani: Heitin HEIHHäStä.