"TEINIVIHA ON TYHMÄÄ..."

Luin Rosa Meriläisen kolumnin Teiniviha on tyhmää. Aiheen luettuani totesin ilman muuta samaa - tyhmäähän kaikki tuollainen; viha on aina tyhmää.

Uimahallin "kypsän" ihmisen katseenkin tunnistin; tuon olin nähnyt, useinkin. Itsevarman, "huomaatteko, miten MINÄ osaan, uskallan ja kehtaan" -katseen...

Hyvin kasvatettu tyttö? Hm... Oli hän varmaan sitäkin, yleensähän nykynuoret eivät anna hyppiä silmilleen. Ehkä tämä tyttö oli vain arka? Tai ehkä hän oli ymmärtäväinen, säälivä? Antoi heti anteeksi? Näki, ettei aihetta isompaan? Kypsä nuori? Mitä tämä varttunut naishenkilö itse nähtävästikään ei ollut. Kypsä siis.

Nämä kaikki mahdollisuudet ryöppysivät ylleni, koska itse kuvittelisin toimivani juuri noin, aikoinaan. Tytön lailla. Nyt, muutaman vuosikymmenen kokemus harteillani, voisin istahtaa sen kypsän viereen ja aloittaa jutustelun – ja päästä, ehkä, yhteisymmärrykseen hänen kanssaan, jonkinsorttiseen tasapeliin... Tosin kaikkien kanssa sekään ei onnistu, kaikki varttuneetkaan kun eivät salli mielipiteittensä oikeellisuutta epäiltävän.

Kahvilassa aikuisen seurassa oleva nuori on hänen seuruettaan, joten eikö aikuinen ilmaise tämän myös kahvilanpitäjälle? Jos nuoren tulee poistua, poistuu aikuinenkin. Eikä tule takaisin... Kertoo kuitenkin mielipiteensä lähtiessään. Kipakasti.

Mutta anteeksi, Rosa, en ymmärrä kunnolla tätä sanomaasi: ”Yli kolmekymppisten näkökulmasta kaksikymppinenkin näyttää teiniltä, vaikka pitäisi nähdä ihminen, joka voi olla johtaja ja kollega siinä missä keski-ikäinenkin. On turha haukkua nuoria aikuisia kokemuksen puutteesta, jos heille ei anneta mahdollisuutta sitä kerryttää. Kaksikymppisille on annettavaa valtaa: ministerinpaikkoja, johtotehtäviä. Vallan mukana seuraa vastuu ja pätevöityminen.”

Kultapieni, vaikka kuinka olen salliva enkä missään nimessä ketään tuomitseva, en syrjivä enkä vähättelevä, niin en todellakaan antaisi kakskymppisille ihan ministerinpaikkoja; tokko he itsekään sellaisia haluaisivat. Ainakin jonkinlaista ELÄMÄNKOKEMUSTA sentään ainakin jossain määrin juuri niihin tehtäviin kaipaisin, ei kai ministerinpaikan tulisi olla mikään harjoittelupaikka, vaikka kieltämättä joskus sellainenkin tunne pakkaa tulemaan jonkun ns. aikuisministerin kohdalla. Vastuuseen ja johtamiseen kasvetaan vähitellen, pienin askelin.

Kakskymppinenhän parhaillaan kehittyy aikuiseksi, joten eihän häntä sentään saa ihan kylmiltään laittaa koko maan asioista vastaamaan... Vai? Työtä ja vastuuta muuten, tietenkin, täytyy antaa ynnä luottamusta hänen kykyihinsä. Neuvoa ja opastaa, kunnes hän tuntee itse osaavansa. Helpompiakin teitä löytyy ministeriyteen tähdätessä. Hiljaa hyvää tulee...

Muistan nimittäin itseni vielä aika tuoreesti tuossa iässä. Olisinko silloin muka ollut valmis vastuuseen koko Suomeni maasta? Eppäilen. Ja vahvasti. PUS.

J.K. Innostuin tapani mukaan. Saarnahan tästä tuli, vaikka kuinka tiedän, että kolumneja kirjoitetaan kärjistettyyn tyyliin, sanoin, jotka saavat mielet reagoimaan... Onneksi tämä minun purkaukseni jää sentäs vain aika pienen joukon hymähdettäen ohitettavaksi. Vielä kuitenkin lisäisin: Eivät ne kaikki varttuneetkaan sentäs ilku jos nuori ei tiedä "kaikkea". Jotkut jopa ymmärtävätkin sen. Ja nuorissa jos keissä on tulevaisuutemme. Luotan heihin, ehdottomasti. 

Nuoret ovat ihania, välliin vaikeita, ihan kuten me kaikki muutkin, mutta sisimmissään silti. 

Kunpa me vain sisäistäisimme sen...