OMATARVETAIVASTELIJA

Nollakeli vallitsi valkoisessa kotikaupungissamme kun suunnistimme elokuvateatteri bioRexiin katsomaan kuuluisasta Hella Wuolijoesta kertovan elokuvan vyörymistä valkokankaalle, ja sitä märkää ja raskasta lunta räiski yhä lisää ja lisää yltyen koko menomatkan.

Ennakkoon oli elokuvasta rumpua lyöty ja tottahan tuota mielenkiinnolla katsomaan olisi menty ilman sitäkin. Hämmästykseksemme katsomoon kerääntyi vain kourallinen muita kiinnostuneita, mutta suurin odotuksin ja uteliainakin istuuduimme yhdeksännen penkkirivin keskipaikoille.

Jälkitunnelmat olivatkin sitten hiukan hämmentyneet, sekavat. Elokuva jotenkin työntyi liian tykö, vaistomaisesti teki mieli perääntyä, ottaa etäisyyttä. Siinä oli liian paljon lähikuvaa, melskeestä nyt puhumattakaan. Paljon kuvattiin sitä vankilassaoloaikaa ja niitä oloja katsellessa tunki väkiselläkin mieleen se, miten suorastaan ylellisesti nykymaailman vangit tuohon aikaan verrattuna saavatkaan rangaistuksensa kärsiä...

Jonkinlaisen pintaraapaisunhan elokuva toki Hellasta ja hänen elämästään antoi, mutta ellei olisi etukäteen jo tuntenut hänen elämäntaivaltaan, niin en tiedä, mikä vaikutelma silloin olisi jäänyt päällimmäiseksi. Noin monipuolisesti lahjakas ihminen olisi ansainnut pidemmän ja täydemmän elokuvan. (Anteeksi, Juha Wuolijoki ja Outi Nyytäjä, kunnioitettavan työn olette tehneet silti, jospa jollekin tästä heräisi suurempi kiinnostus maamme historiaan ja sen kulkuun vaikuttaneisiin henkilöihin.)

Ensimmäisen kerran elämässäni kävi niinkin nolosti, että nukahdin kesken kaiken! Tosin olinhan minä tuttuun tapaani noussut jo ani varhain, neljän-viiden maissa, joten sinänsä se ei mikään ihme olisi ollutkaan, mikäli telkkarista puhuttaisiin, mutta että ihan uneen elokuvateatterissa urvahdan (vaikkakin härppivään ja pätkittyyn, kun Hän tykitti jalallaan useampaan otteeseen ja sihisi että älä nuku!)...

On hyvin todennäköistä kyllä sekin, etten elokuvista mitään ymmärräkään, joten mikäpä minä olen sanomaan oikeastaan yhtään mitään, tämä on täysin oma henkilökohtainen turhaumani ja tyhmäymäni; onneksi en olekaan mikään oikea arvostelija-arvostelija, olen vain ns. kaappisellainen, omatarvetaivastelija. :)

Lumisade oli loppunut sillä aikaa ja kotimme pihakiveykselle oli kasaantunut aimo kerros kolattavaa.