ALLASMASURKKAA...

Unta kestää puoli kahdeksaan. Ja eikun ylös ja kuntosalille, öisissä unissa viipyvin silmin. Viimeistään juoksumatolla herään, kun laitan jyrkkyyttä lisää ja joudun puskemaan mäkeä ylös.

Aamusten jälkeen pakkaamme laukut valmiiksi ja kiiruhdamme altaalle, vielä kerran. Menomatkalla varmistan infosta, voisiko juoksuvöitä saada ennen yhtä, mutta kuulemma ei. Vähän myrtyneenä tästä laskeudun saunakerrokseen. Höyrysaunaan työnnyn minä nyt ja tietenkin heti sen jälkeen muuttuu liikennevalo naisille punaiseksi, mutta saan silti istuksia siellä nuoren naisen ja hänen pikkutyttärensä kanssa ihan rauhassa. Miehistä ei tule tunkua. Höyry on pehmoista, helppoa hengittää.

Altaan reunalla vilkuttelevat juoksuvyöt iloisesti, vaikka valvojaa ei olekaan paikalla. Kiitos, kun jätit illalla lähtiessäsi ne odottamaan! huokaisen hänelle mielessäni. Juoksu-urakan jälkeen kelluessani kuuntelen veden ja veren kohinaa, sydämeni jumputusta. Haluan sulautua elementtiini, liueta maailmankaikkeuden kaikkialliseen mereen. Olen vesieläin, kertoohan sen jo eläinradan tähdistömerkkinikin, Krapu, Cancer, Cnc... 

Maltanhan minä viimein vetäytyä lämminvesialtaallekin. Siellä eivät taaskaan toimi muut hierontapisteet kuin niskaputous. Hartiat ovat hellinä jo edellisten päivien ryöpyistä, mutta menen silti. Annan vauhtia koko kropalle, siinäpähän tutisee! Koska olemme altaassa kahden, saan kohta päähäni ruveta opettamaan Hänelle masurkkaa, mutta se hajoaa nauruksi ja pärskyiksi.

Kello käy ja hätyyttää huoneen luovutukseen. Liu´un isoon altaaseen takaisin ja ”hiihdän” sen toiseen päähän. En millään raaskisi lähteä, en en en, mutta onhan minun lopulta pakko.

Vaalassa Nuojuan paikkeilla huomaamme talon, jonka pihalla seisattelee paljon ihastuttavia eläinfiguureja. Olisimme pysähtyneet ottamaan kuvan, mutta taustalla häiritsevät traktorit emmekä halua niitä mukaan, joten kuvaus jää. Harmi.

Kotiin päästyämme tuuli viuhahtaa ja aloittaa puiden ravistelun. Me olemme kuitenkin jo pois sen ulottuvilta.