No, mikäpä muukaan se olisi ollut? Jos opettajaksi opiskelevat saisivat keskittyä vain tietyn ikävaiheen opettamiseen, opiskeluun saataisiin syvyyttä eikä kiireellä tarvitsisi haalia mukaan kaikkea mahdollista. Stressihän siitä jo alusta asti saadaan kehiteltyä.
Suomessa mennään koko ajan kohti mahdottomuuksien takarajaa. Ja varmaan vielä sitäkin rajaa siirretään, kunhan hetki pohditaan päättäjien kovien kallojen kesken, näiden tärkeydestä täristen ja suunnitelmiensa oikeutusten puolesta kolisten kokoustaessa. Kouluja ja luokkakokoja paisutetaan, erityisopetusta tarvitsevat tyrkätään tavallisiin luokkiin, vaikka juuri he kipeimmin kaipaisivat pienryhmäohjausta (samalla voi olla varma siitä, keiden otteluksiin opettajaparka joutuu keskittämään voimansa muiden lasten jäädessä sivustakatsojiksi, eli kaikki kärsivät, paitsi tietenkin kyseiset säästäjät), koulumatkat pitenevät, lapset litistetään yhä littanampaan ja littanampaan massaan, jossa tyhmyyden kukoistus pääsee entistäkin estottomammin kuorestaan puhkeamaan ja kiusattujen lukumäärä kohisten kasvamaan. Saa siinä sitten päätään puistellen päivitellä lasten ja nuorten pahoinvointia, rakentaa samalla muka hyvinvointiyhteiskuntaa...
Keitä mielettömiä me olemmekaan päästäneet suloisten lastemme kimppuun, uhkaamaan heidän hyvinvointiaan, murskaamaan heidän viattomat ja luottavaiset elämänodotuksensa?
Herra meidän lastemme tulevaisuutta varjelkoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti