Olin mukana mediaalisessa musiikkitilaisuudessa, jollaiseen olin jo kauan halunnut. Lähtiessäni heitin puoliääneen äidille, että anna nyt jokin merkki, jokin, jonka vain minä voin ymmärtää, puhu vaikkapa tästä uudesta kirjasta...
Kuvittelin mennessäni, että paikalla on tietenkin valtava ryysis, koska kysymyksessä oli niinkin maineikas, maailmankuulu pariskunta kuin Aulikki ja Seppo Plaami. Yllätyksekseni sitä porukkaa olikin ihmeen vähän, ilmeisesti kotikaupungissani ollaan vielä henkisten asioiden suhteen jokseenkin pidättyväisiä ja nämä jutut ohitetaan tyhjänpäiväisenä huuhaana. Kaipa se tämä elämän syrjässä roikkuminen sitten vie niin kaiken huomion ja voimat, ettei muuta enää jaksa. Vaikka toisaalta, jos jaksaisi olla utelias myös henkisten asioiden suhteen, joissa kieltämättä on paljon selittämätöntä, voisi sivutuotteena saada normaaliin arkeenkin lisää voimia ja ymmärrystä. Mutta jokainenhan etenee oman suunnitelmansa mukaan eikä sitä tule kiirehtiä. Asioista kiinnostuu sitten kun aika on kypsä.
Kuvittelin mennessäni, että paikalla on tietenkin valtava ryysis, koska kysymyksessä oli niinkin maineikas, maailmankuulu pariskunta kuin Aulikki ja Seppo Plaami. Yllätyksekseni sitä porukkaa olikin ihmeen vähän, ilmeisesti kotikaupungissani ollaan vielä henkisten asioiden suhteen jokseenkin pidättyväisiä ja nämä jutut ohitetaan tyhjänpäiväisenä huuhaana. Kaipa se tämä elämän syrjässä roikkuminen sitten vie niin kaiken huomion ja voimat, ettei muuta enää jaksa. Vaikka toisaalta, jos jaksaisi olla utelias myös henkisten asioiden suhteen, joissa kieltämättä on paljon selittämätöntä, voisi sivutuotteena saada normaaliin arkeenkin lisää voimia ja ymmärrystä. Mutta jokainenhan etenee oman suunnitelmansa mukaan eikä sitä tule kiirehtiä. Asioista kiinnostuu sitten kun aika on kypsä.
Aulikki on syvätranssimeedio, jonka kautta edesmenneet laulajat esiintyvät. Hän itse ei etukäteen tiedä ohjelmistoa, koska se koostuu läsnäolevien värähtelyistä ja tunteista. Hänellä ei ole omaa musiikkikorvaa laisinkaan, silti hän välittää mahtavia lauluesityksiä kirkkaan korkeista, helisevistä naisäänistä Louis Armstrongin särisevään möräkkyyteen. Tapahtumaa on vaikea sanoin välittää, se on itse nähtävä ja kuultava.
Seppo on Aulikin säestäjä ja maallinen kontrolli, 24 tuntia vuorokaudessa. Jos jokin viesti on tulossa, hänet herätetään vaikka yöllä avustamaan. Hän saa henkimaailmasta uusiin lauluihin sävellykset ja sanat Aulikin/Carmenin kautta.
Aluksi Seppo Plaami kertoo, miten he tähän työhön joutuivat. Sitten laitetaan kännykät kiinni etteivät yhteydet häiriintyisi ja Seppo pyytää Isä meidän -rukouksen jälkeen henkimaailman Pyhän Marian kappelin porttien aukeamista Jeesuksen Kristuksen nimissä ja Carmen päästetään juontokeikalleen.
Carmen sekä juontaa tilaisuuden että kontrolloi tapahtumia. Hän kuuluu kontrollihenkiryhmään, joka huolehtii, että yhteys ei katkea eikä instrumentti (=Aulikki) jää ilman suojausta. Jos tämä jäisi tyhjäksi, hopealanka katkeaisi ja hän kuolisi.
Carmen on 9-vuotias enkelityttö, joka käyttäytyy lapsen lailla, ottaa toisinaan innoissaan tanssillisia askeleita, naksauttaa välillä suullaan, nousee polvilleen tuolille ja kertoo vaikkapa siitä, kun poni luuli hänen sormeaan porkkanaksi ja puraisi niin, että siinä on nyt lasta. Välillä hän hörppää vettä, jota James, avustaja, tuo. Onko kaikki hyvin? Onko kaikki ihan hyvin hyvin? hän kysyy välillä valoisasti hymyillen. Hän sanoo kulkevansa aina Plaamien mukana ja valvovansa, etteivät kuskit nukahda rattiin. Tulomatkalla hän kertoo saaneensa viestin Mainuan kohdalla, että tää on paikka, jossa instrumentti syntyi.
Ensimmäisen laulun kajauttaa naisääni, sitten mies ja kolmannessa laulussa nais- ja miesääni vuorottelevat. Ääni kaikuu mahtavana, täyttää salin, kuuluu hyvin ilman mikkiäkin. Kun Tamara Lund aloittaa Sinun omasi, en pysty estämään kyyneleitä; muistojen koskettava vuo virtaa - muistanhan tuon laulun syntymän ja senjälkeisen tragedian. Samoin käy Jamppa Tuomisen Aamu toi, ilta vie kanssa... No, minähän satun olemaan muutenkin niin kovin pisaroivaa sorttia ettei tuo nyt mikään ihme olekaan. Lauluja tulvii eri kielillä, on suomen lisäksi ranskaa, englantia, italiaa, saksaa, venäjää... Kerran jo tulossa ollut esiintyjä peruu ja toinen astuu tilalle laulamaan Orvokkeja äidille. Tuntuu kuin äitini seisoisi siinä vieressä muistuttamassa, että orvokeistahan minäkin lauloin viedessäni viime äitienpäivänä kukkia haudalle. Ja räystäät tippuvat jälleen...
Abbedissa, joka tulee seuraavaksi instrumentin sisään välittää sanomia ja viestejä tuonpuoleisesta. Lähempää nähtynä instrumentin silmät ovat jotenkin kummalliset, pupillit ovat isot ja mustat. Lähestyessään sanoman vastaanottajaa hän sanoo Olen linjalla, kiitän ja Tarkistan, kiitän.
Hänen ruvetessaan puhumaan kirjoittamisesta, tarkemmin sanottuna eräänlaisista muistelmista, sydämeni riehaantuu tikuttamaan kuin vanha Singeri, sillä olen varma, että siinä se pyytämäni merkki nyt on ja piilotan katseilta polvillani kirjoitusalustana toimivan uusimman kirjani, joka on eräänlainen muistelma sekin, siinä vain lapsuudenmuistot on piilotettu satujen sisään. Se on mukanani, koska se on menossa eräälle ystäväpariskunnalle. Kuitenkaan en virka sanaakaan, sillä nimi Atte ei kerro minulle yhtään mitään. Abbedissa tiedustelee eräältä varttuneemmalta mieshenkilöltä ensin, tämä pudistaa päätään, sitten Kainuun Sanomien toimittajaltakin, mutta tämä vakuuttaa kirjoittavansa vain työkseen. Yhä Abbedissa katselee takariville. Mieleeni juolahtaa, että kyllä hänen pitäisi oikeastaan tietää, kenen luokse mennä. Kun sitten eräs lähelläni olevista naisista alkaa puhua naapurin Aten valokuvista, vakuutun, ettei minusta taida todellakaan olla kysymys. Kuuntelen kuitenkin vanhemman naishenkilön lähettämää viestiä tarkasti. Siinä puhutaan auttamisesta ja kiitollisuudesta, valon tuomisesta. Sanon mielessäni äidille, että anteeksi, kun en rohjennut edes kysäistä, enhän halunnut nousta näkyville, mutta kiitos, tiedät kuitenkin, että kätkin nuo sanat sydämeeni kuin ne olisivat olleet minulle... Sillä eikö jokaisen viestin perimmäisenä tarkoituksena olekin opastaa kaikkia kuulijoita?
Johan minä nyt hulluja kuvittelinkin! Että minulleko muka...
Silti mielessäni kuiskii äykkäpäinen pieni ääni, että eikö hänen todellakin olisi pitänyt tietää... Salissa on kylmä ja Carmen pyytää yleisöä nousemaan seisaalleen, kysyy, mitä laulettaisiin. Joku ehdottaa Rakastan elämää ja Georg Ots laulaa sen venäjäksi ja suomeksi sekaisin, yleisö verryttelee seisaallaan ja supisee mukana varovaisesti.
Tohtori Hermann opastaa terveysasioissa. Hän tulee esiin vasta toisessa osiossa, Tohtori Hermannin seminaarissa. Tässä vaiheessa yleisöä on enää jonkin verran yli 30. Hermann pitää alustuksen, ehdottaa keskustelua siitä, miten kestämme tämän elämän ja sen tuomat haasteet ja kokemukset. Pohdittaisiin, miksi jouduimme kunkin tilanteen eteen. Hän tähdentää, ettei ketään ole mihinkään pakotettu, jokainen on vapaaehtoisesti valinnut tehtävänsä eikä mikään kokemus ole turha, vaan se on oiva kasvun paikka. On tärkeätä kohdata ne myrskytkin.
Sitten hän pyytää yleisöä kysymään terveysasioista. Kainuulainen jäykkyys sulaa hitaasti ja vähitellen kysymyksiä nousee. Ihan nykyaikaisia ohjeita tohtori antelee, ei mitään vanhoja ensimmäisen maailmansodan aikaisia käsityksiä. Tohtori etsii välillä jotain sanaa, antaa Jamesille englanninkielisen vastineen ja tämä suomentaa sen.
Hermann tähdentää vastuun kohdistamista omaan itseen, sillä kehityksen tie velvoittaa siihen. Omat teot ja ajatukset ovat kunkin elinvoimaa tai tyhjyyttä. Jos pelkää tiettyjä asioita tapahtuvaksi, juuri se pelkotila vie elinvoimaa. Huumori välähtelee siellä täällä ja saa yleisön keskuuteen naurunhyrinää. Liikunnan tärkeyttä hän korostaa, sillä putkistot likaantuvat, jos ei liiku. Magneettihoitoja hän korostaa niin ikään solujen aineenvaihdunnan takia, samoin infrapunasukkia, jos jalat ovat kylmät. Lopuksi hän vakuuttaa, että hoitamalla itseämme arvostamme samalla Korkeinta.
Lopussa Carmen kehottaa elämänmyönteisyyteen, kiittää kaikkia, maestroa, Jamesia ja yleisöä. Hän pyytää meitä jokaista viemään valoa maailmaan. Sitten hän lupaa laskea instrumentin takaisin. Seppo lukee Isä meidän -rukouksen ja Aulikki palaa. Hän palautuu hitaasti ja juo Jamesin tarjoamaa vettä, on väsynyt. Yleisöä pyydetään olemaan mahdollisimman hiljaa, sillä hän kokee kaikenlaiset äänet tässä vaiheessa valtavan voimakkaina. Hän ei tiedä jälkeenpäin tapahtumista mitään. Olisin halunnut kysyä, missä hän tämän kuluneen ajan vietti, mutta tietenkään nappisuuni ei aukaise nappejaan ja kysymys jää tekemättä.
Jos tämä on huijausta, niin se on erittäin taitavaa sellaista ja sen verkkoihin on tarttunut jo miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa.
Linkkejä Plaameihin liittyen, epäilijöitä unohtamatta:
http://www.sateenkaarisanomat.net/artikkelit/nro_19/aulikki_plaami.htmlhttp://www.skepsis.fi/lehti/2008/2008-1-jarvinen4.html
http://www.gateofheavenchapel.com/files/Kirja2.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti