Seuraavana päivänä kummastelin, miten niin pian joka toinen kukkanen oli hävinnyt, varsi kyllä oli jäljellä, mutta kukkaosa poissa. Sitä seuraavana aamupäivänä nousin koneeni äärestä venyttelemään ja olin juuri päässyt ikkunaan ihailemaan jäljellä olevien esikkojen keltaista rivistöä, kun huomasin piskuisen pörröhännän sipsuttavan siihen, nousevan takajaloilleen ja rupeavan kaksin käpälin kukkaa pidellen napsimaan sitä suuhunsa. Kopautin ikkunaan. Ei tulosta. Avasin oven ja tömistin. Varas livahti auton alle ja jäi vahtiin. Kurkistaessani ikkunasta uudelleen, näin kukkieni kimpussa nyt kaksi ahmattia. Se tihulainen oli hakenut kaverinsakin herkuttelemaan!
Hätistin ystävykset pois ja palasin työpöydän ääreen.
Illalla kukkapenkissä ei näkynyt enää mitään keltaiseen vivahtavaakaan!
Piha-asukeillemme ei siis riittänyt enää vintin karhuntaljojen kiveykselle nakkeleminen - nyt ne tuhosivat jo puutarhaakin!
Talvella rusakot pensaiden ja (piikkisten?) pensasaitojen kimpussa, kesällä oravaiset tihutöissään. Yritäpä siinä jotain kasvattaa, muutenkin himmeät ne viherrykset noissa peukaloissa... Siis niissä, jotka tököttävät siinä keskellä kämmentä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti