Miten lämmin ja helppo olo tuleekaan, kun katselee kyseistä ohjelmaa telkkarista. Miten puhdashenkisesti ja rehellisesti Prinssi Edwardin saarella eletäänkään! Ei tarvitse pelätä, milloin se Suuri Paha kurottaa lopullisesti kieron kätensä ja iskee ilkeän kouransa… Ilman, että sen voisi kumota.
Ihan sama juttu on Pieni talo preerialla –sarjan kanssa. Vaikka tavallaan epätodellista, pintapuolista ja Ämevikan tapaan liioiteltua pateettisuuttahan se tietysti on, mutta silti. Onnelliseen lopputulokseen voi aina luottaa.
Minäpä luulenkin, että lähes sellaisena meidän oma pieni maammekin olisi pysynyt, ellei se olisi ns. avautunut maailmalle. Joittenkin kohtaloa uhmaavien rämäpäitten mielestä oli vain kuulemma ollut pakko sallia kaikenlainen läpikulku sekä antaa muutamille isoille valtioille valta päättää kotomaan ihan pikkiriikkisistäkin asioista ja näin mitätöidä isien taistelema itsenäisyys. Minunkin isäni taistelema. Ei siinä muutaman mitättömän ihmisen ininä yhtään auttanut. Ei siis minunkaan, vaikka kovasti vastaan yritin pullikoida ja puhua järkeä…
Niinpä sitten sisintäni raastoi ja sydän itki katkerasti, kun loukkaukset ennen lähes "turmeltumatonta" kotimaata kohtaan rupesivat lisimään yhä enenevissä määrin! Turvallinen pikku lintukoto oli häväisty, lähestulkoon rikollistettu. Ja kohta puoliin se näyttää olevan myytykin...
Oi, miten joskus kaipaankaan sinne Avonleaan, prinssi Edwardin saarelle! Rauhaan levottomuutta herättävistä ajatuksista.
Mistä sen tien sinne löytäisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti