Tiedustellessaan muuan vuosi sitten kautta rantain, mitähän lapsukaiset saattaisivat toivoa lahjaksi, Mummi sai kuulla, että on olemassa satukirjoja, joihin on päähenkilöiden paikalle sijoitettu lahjan saaja ja muutamia hänen ystäviään. Sellainen olisi kuulemma kiva.
No, Mummi hoksasi heti, ettei hän mihinkään valmiiseen tyytyisi; hän halusi antaa jotain henkilökohtaisempaa ja koska hän kirjoittelee paljon, oikeastaan aamusta iltaan (joskus myöhään yöhönkin), niin että se pakkaa haittaamaan jo kotitöitäkin, hän aloitti kokeilun siinä silmänräpäyksessä.
Seikkailuun sopivimmalta ympäristöltä tuntui luonto näkymättömine asukkeineen ja sellainenhan löytyi heti. Mikä sen parempi paikka olisikaan kuin oma mökkiympäristö, jolloin mukaan voi kietoa kaikki olemassa olevat Mummin sisarusten lapsenlapsetkin? Samalla hän tuli siepanneeksi tarinan sisälle koko synnyinniemen ja sen asukkaatkin. Tarina sijoittui siis täsmälleen samoihin maisemiin kuin Mummin toinen ja kolmaskin tulollaan oleva kirja. Tämä vain kertoisi nykyhetkestä.
Ja niin syntyi Peppinja, seikkailun päähenkilöiden nimet yhteen sanaan tiivistettynä. Saatuaan vielä sukulaistytön taiteilemaan muutaman kuvan sivujen koristeeksi Mummi huomasi, että loppujen lopuksi ne kuvat taisivatkin olla parasta koko höskässä… 
Mutta miten käsikirjoituksen saisi painettuun muotoon, käsin pideltäväksi? Kysäistessään aikaisemman kirjan yhteydessä tutuksi tulleelta kustantajalta varovasti mielipidettä, Mummi sai kuulla, ettei tämä halunnut lastenkirjaa riesakseen sen vähäisen menekin vuoksi ja niin Mummista rupesi tuntumaan, että omakustanne olisi se kaikkein omin ratkaisu; eipähän kukaan pääsisi sekoittamaan tarinaa omilla ehdotuksillaan ja olisihan se nopeampikin reitti.
Se seuraavakin kirja ilmestyy sitten omakustanteena, Mummi päätti. Vaikka siitä joutuukin jonkin verran maksamaan, niin onhan se omalla tavallaan perintönä tuleville sukupolville, ainakin henkisenä sellaisena…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti