PIETARI BRAHEN KINTEREILLÄ

Kajaanin kauppatorilla kuhisee. Myyntikojujen ympärillä kiertelee väkeä. Torikahvilat ovat täynnä. Aurinko lempii, joen vesi välkehtii sinisenä, helluntailaisten kuoro helskyttelee  sydämeenkäyviä laulujaan. "Saanko kerran lunta valkeemmaksi..." 

Tapiolan päiväkodin lapset kukittavat nimpparisankarin patsaan ja esittävät hellyttävän moniäänisen vakuuttavasti pikkuisia runolauluja. 

Sitten kaupunginjohtaja 

Jari Tolonen toivottaa kansan tervetulleeksi ja hanurikerholaiset virittävät iki-ihanan Suvivalssin. 

Yritän pysyä tiukasti aloillani, mutta kengänpohjani ovat niin pehmeät, että ne keinuttavat "väkisin" vartaloani musiikin tahdissa ja sieluni huutaa... TANSSIIN!

Pietari Brahe saapuu Kristiina-vaimoineen, kertoo mitä kaikkea hän sai aikaan sen jälkeen kun oli perustanut Kajaanin kaupungin vuonna 1651. Hämmästelee väenpaljoutta, tuumii, ettei silloin perustamisaikoina tainnut koko kaupungissa olla niin suurta ihmismäärää kuin torilla nyt.

Pietari Brahe kertoo Kristiina-vaimoineen Kajaaninlinnan entisen vankityrmän paikalla mielenkiintoisia juttuja linnan ajoilta.  

Kun haitarikerho aloittaa repäisevän humpan, pieni osa meistä kuulijoista lähtee arvoisan pariskunnan perässä linnanraunioille. Minä ikuisena raunioiden luona väristelyjä kokeneena marssin toisten seassa, ahnehdin aina vain lisää ja lisää tietoa noilta ajoilta. Uskon jopa, että olinhan siellä minäkin, silloin joskus...

Myös Serafiina ja Posti-Stiina kertoivat omat tarinansa.

Tuulee aika vinkeästi raunioiden sisälläkin, päälläni on ohut pusero, joten ihan loppuun asti en jää kuuntelemaan Serafiinaa, haluan säästyä nuhalta, sillä seuraavana päivänä tulee Peppinja mummolaan! Lapset  puhkuvat innosta päästä mökille uimaan - sateessa...