LENTELYÄ

Kehossani viipyilee yhä suloinen tunne, jonka aiheutti aseman odotushuoneessa sydäntäni läpiravistanut kokemus. Raiteidenpuoleinen ovi nimittäin aukesi ja sisään rämpsytteli ihana jono, jota yhdisti edellä kulkevan hoitajan pitelemä naru. Sitä puolestaan piteli viimeisenä kulkeva toinen vastuuhenkilö. Välissä töpsyttelivät nöpöläiset, joista jokainen piti kiinni naruun pyöräytetystä narupyörykästä. Ohjaaja muistutti taaperoille, miten ystävälliselle ovenaukipitäjälle sanottiinkaan.

Oi, miten tuttua - ihana muistosuihkaus menneisyydestä!

Ja niin lentelin muistoissani yhdestä jos toisestakin pikkuisesta suusta kaikuneiden kiitosten siivillä. Sydämeni suli. Tuntui, että se valui kaipuusta näiden pikkuryökäleiden keltaisten huomioliivien kiinnitysliinoihin, ja niihin taapertaviin lökäpöksyisiin ulkohaalareihin. Saisinpa vielä joskus olla osallisena niiden pukemiseen edes! Jutteluista ja sylissärutistamisista puhumattakaan!