tiistai 22. lokakuuta 2013

OMAN ELÄMÄNI HALLITSIJATAR?


Olen rakastunut tähän kaupunkiin. Pieneen, rauhalliseen, puutarhamaiseen. Missään en ole tavannut näin aurinkoisia ja avuliaita ihmisiä. Vai johtuukohan se katsantovinkkelistä? Olinhan vuosi sitten lähes maan povessa jo ja KAIKKI, jotka neuvoivat, opastivat tai muuten vaan auttoivat (tilanteestani sen kummemmin tietämättä), tuntuivat haavoitetusta sielusta parantavalla höyhenellä siveleviltä enkeleiltä.


MUTTA nyt, nyt olen kai ihan normaali taas (hm, kuinkahan normaali tässä enää toisten silmissä voin ollakaan?). Usein kyselen itseltäni, miten se on mahdollista. Että olenko lopultakin hyväksynyt väistämättömimmän, päässyt vihdoinkin henkisesti jaloilleni, ajan parantamana, joten olen siten ensimmäistä kertaa oman elämäni hallitsijatar?

3 kommenttia:

Sylviira kirjoitti...

Pitää vielä lisätä, että yhden keskisormen näytön olen saanut. Sitymarketista lähin ja hurrautin tielle, siinä ajo-oikeustiellä säikähtänyt mies näytti mulle keskisormea, minä en sitä nähnyt (lempeä ja salliva kun olen), mutta vieressä oleva enkeli kertoi... :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana asia ,että sinulla on enkeli ja onni.Kaikella on tarkoituksensa.T.T

Sylviira kirjoitti...

Niin, aina olen, onneksi, sen tiennyt, että kaikella on tarkoituksensa, kiitos rohkaisusta, T.T. Mutta vinksahtanutkin kyllä olen aina ollut, ainakin sen verran, että uskallan näistä (niin ihanista kuin kamalistakin) asioista kirjoittaa, ja sitähän joku lukija jo paheksuikin (vaikkakin kuulin sen taustalla erittäin tutun kaiun...).

Ja vaikka tiedän, että näitä vinksahtaneita juttuja lukee hyvin, hyvin moni, eivät he kaikki kuitenkaan ole noin rohkeita, että uskaltavat liittää nimensä tuohon lukijarinkiin. :) Mutta ei sekään minua haittaa; olen aina ollut avoin kirja, ja oikeastaan jopa hyvää tarkoittava sellainen, vaikka kaikki eivät sitä ymmärrä. Sehän on kuitenkin sitä elämää vain. Kiitos, pupulaiset! <3

LUETUIMMAT