sunnuntai 22. tammikuuta 2012

SÄ OOT SIINÄ...

Eräänä päivänä pysähdyin kesken touhujeni. Korviini leijaili uskomattoman ihana laulu ja siinä samassa rakastuin siihen. Lapsellisesti, käsittämättömästi. Minä, ikäihminen!

Jokin siinä kosketti sydäntäni, näppäili sen kieliä herkin sormin, värisytti soinnillaan.


Ja niin... nimetön kaipuu puhkesi sisälleni, selittämätön ikävä nakersi, ja kaipasin jotain äärettömän tärkeää ja kallisarvoista, saavuttamatonta...

Laulajaa en vain sattunut bongaamaan.

Eilen sitten hellan ääressä keitoksiani kauhaillen ja siinä ohessa radion sävelten mukana tanssahdellen sama kappale helähti kuuluville ja nyt kuulin senkin, kuka sitä lauloi.
Sehän olikin tuiki tuttu, oman kaupungin kasvatti Heikki Koskelo.

Kuinkas minä nyt häntä en ollut tunnistanut?


Mutta jotain siinä laulussa oli, jotain, joka osui tiettyyn kohtaan, upposi ja ravisutti. Musiikillahan on tunnetusti niin valtava voima, että se rikkoo kaikki kielimuurit ja ylittää ymmärryksenkin rajat.
Se on kosmoksen sanatonta kieltä, ihmeellistä puhetta, jota vain sydän ymmärtää.

Ja jokaiselle se puhuu eri tavalla.

4 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Se on kaunis laulu sanoitukseltaan. Sitä kun kuuntelen ja suljen silmäni, tunnen sisimmässäni edesmenneen rinnallakulkijan läsnäolon,

Sylviira kirjoitti...

<3

Aili-mummo kirjoitti...

Kaunis laulu.<3

Oikein hyvää sunnuntai-iltaa sinulle.;D

Sylviira kirjoitti...

Kiitos, samoin sinulle, Aili-mummo!:)

LUETUIMMAT