SE LAIVA KUN MENI

Luulin menettäneeni kaiken.

Luulin jo luovuttaneeni.

Kuin salaman välähdyksenä raottui ovi

uuteen tulevaisuuteen.

Syksyn riemuvärit,

talven valkea hohde,

kevään liverrykset

ja kesän suloisuus.

Ne kaikkiko ovat vielä mahdollisia?

Se laiva kun meni.

ELÄMÄNVIRTA

Päivä sulkee silmänsä,
aurinko sammuu

ja varjot hiipivät piiloistaan.

Elämänvirran kuohut ja pärskeet rauhoittuvat.

Sen pintaan peilautuneet pilvet kaikkoavat

ja niiden tilalle purjehtii Valon laiva.

Se joko hyväksyy mukaansa rannalla oottajan

tai lipuu epäröiden laiturin ohi,

hylkää matkaajan reppuineen.

Virta jatkaa kulkuaan.

ISÄ

Isä, sinä muutit jo niihin kirkkaampiin maisemiin, 

kun tiimalasisi tulvehti, valkoiset purjeet nousivat 

ja laivasi purjehti pois. 

Isä, näetkö minut nyt hyvin? 

Isä, kuuletko minut nyt selvästi? 

Sillä tahtoisin kertoa, Isä, miten minulla on sinua ikävä… 

miten sydämeni puristuu pähkinäksi kun muistelen sinua… 

miten rakastankaan sinua! 

Sinä opastit minua rehellisyyteen ja elämän kunnioittamiseen. 

Sinä näytit, miten ei tule tuhlata annettuja päiviä, 

sillä koskaan ei tiedä, milloin tiimalasi täyttyy 

ja valkoiset purjeet nousevat… 

Kiitän sinusta, Isä! 

Ja Isä - kiitän elämästä!